Kirjoittamisesta (osa 4 luku 3)
4 Aloittaminen, tempo ja vuoropuhelu
Vuoropuhelu eli dialogi
Suora ja epäsuora tyyli
Vuorosanat ovat hahmojen puhetta
suoraan lainattuna. Puhetta voi löytyä tekstistä myös epäsuorassa muodossa,
jolloin sitä ei merkitä lainausmerkeillä tai vuorosanaviivoilla. Epäsuoraa
tyyliä on hyvä käyttää varsinkin silloin, kun olisi turhaa kertoa kaikkea
sanasta sanaan lukijalle ja puheesta tiivistetään vain kaikki tärkeät kohdat.
Esimerkki:
Mikko
kertoi Juholle kaiken, mitä baarissa oli tapahtunut. Alkuun hänen
tarkoituksensa oli ollut vain istua omissa oloissa, mutta parin oluen jälkeen
karaokelaite alkoi kutsua häntä… Ennen kuin hän tajusikaan, hän jo seisoi
lavalla laulamassa epävireisesti Abbaa.
Saman kohdan olisi voinut kertoa myös
sanasta sanaan:
”Et
ikinä arvaa, mitä eilen tapahtui baarissa”, Mikko kertoi Juholle innokkaana.
”Alkuun ajattelin istua vain omissa oloissani, mutta sitten parin oluen jälkeen
karaokelaite alkoi kutsua minua…” Ja niin edelleen.
Epäsuoraa ja suoraa lainaamista
kannattaa hieman sekoittaa. Näin teksti pysyy mielenkiintoisena. Epäsuoraa
lainaamista käytetään erityisesti silloin, kun hahmot puhuvat toisilleen
asioista, joista on jo puhuttu; tai siis asioista, jotka ovat jo lukijalle
tuttuja. Joskus kuitenkin tuttujenkin asioiden uudelleen selittäminen voi olla
hyvä asia. Se voi tuoda ilmi henkilöhahmojen ajatuksia ja tuntemuksia liittyen
aiheeseen.
Hyvä dialogi tuo tekstiin jotakin
uutta. Aivan kuten kaikki muukin teksti tarinassa, myös vuoropuhelun pitää
edistää tarinaa jollain tapaa. Se tuo uutta tietoa hahmoista, luo tunnelmaa tai
edistää juonta. Siksi dialogiin ei kannata kirjoittaa mitään turhaa, kuten nyt
vaikka tervehdyksiä. Tällaisen voi ohittaa epäsuorasti (esim. ”Mikko ja Juho
tervehtivät toisiaan ja alkoivat sitten puhua”).
Varsinkin massatarinoissa näkee myös
näitä yleensä hyvin turhia Facebook -keskusteluja. Kaikki turhat vuoropuhelut
voi leikata kokonaan tarinasta pois. Jos niissä tulee esille yksi tai kaksi
tärkeää asiaa, ne voi summata lyhyesti – jälleen sillä epäsuoralla tyylillä.
Turha dialogi on vain tyhjän jauhantaa, joka ei tunnu edistyvän minnekään.
Vuoropuhelun pitäisi aina johtaa johonkin.
Hyvä vuoropuhelu
Vuoropuhelussa tärkeintä on totta kai
hahmosi. Kun hahmot on luotu hyvin, myös dialogi sujuu paremmin. Siksi on
tärkeää tuntea omat hahmonsa perin pohjin; niin heihin on helpompi samaistua
vaikka nyt vuoropuhelua kirjoittaessa ja on helppo ns. kuulla, miten he
mihinkin vastaavat. Kun kirjoittamiseen tottuu, vuoropuhelut alkavat tulla
melkein kuin selkärangasta. Dialogissa pitää mennä hahmojen ja heidän välisen
kemian ehdoilla; ei puhuttavien asioiden. Saatat kirjoittajana tietää
tarkalleen, että nyt tässä vuoropuhelussa pitää tulla esille nämä ja nämä
asiat, mutta et voi kuitenkaan pakottaa niitä hahmojen suihin. Silloin
vuoropuhelusta tulee kankeaa. Kirjoita vuoropuhelua hahmojen ehdoilla, katso
että se pysyy koko ajan asiapitoisena ja niin jossain vaiheessa keskustelu
kääntyy niihin aiheisiin kuin pitäisikin. Jos ei käänny, niin silloin dialogisi
on luultavasti kolahtanut sivuraiteille ja sinun täytyy hellästi ohjata se
takaisin oikeaan aiheeseen.
Tarinan kannalta kaikkein tärkeimpiä
vuoropuheluja voi olla hyvä harjoitella hieman etukäteen. Siis toisin sanoen
mieti niitä mielessäsi. Mieti myös hahmojen eleitä, liikkeitä, reaktioita –
vuoropuhelun aikana hahmojen ei välttämättä tarvitse istua tai seistä nököttää
paikoillaan. Eleet ja ilmeet ovat myös tärkeä osa kommunikointia. Käy
vuoropuheluja läpi mielessäsi useaan kertaan ja anna niiden hioutua koko ajan
parempaan muotoon. Jos tuppaat unohtelemaan helposti asioita, voi olla hyvä
kirjoittaa ylös hieman dialogin helmiä (ts. erityisen hyviä tai mieleenpainuvia
kohtia) tai voit kirjoittaa ylös ns. raakadialogia, jossa on pelkkää puhetta
ilman välikuvailuja (vähän niin kuin jos kyseessä olisi näytelmä, josta olisi
karsittu kaikki muu pois paitsi puhe).
Vuorosanojen pitää kuulostaa suuhun
sopivilta. Vaikka kirjoittaisitkin tiukasti kirjakielellä, kannattaa
vuorosanoista jättää pois kaikki liian pitkät tai tavallista monimutkaisemmat
sanat, elleivät ne sitten kuulu erottamattomana osana hahmosi
persoonallisuuteen. Vältä myös liiallista ”minä” -sanan käyttöä, sillä se myös
tekee helposti dialogista tönkköä ja kankean kuuloista (esim. ”Ja sitten minä
sanoin hänelle, että minähän en tällaiseen ryhdy…” Parempi vaihtoehto: ”Sanoin
hänelle, että en varmana ryhdy tällaiseen…”). Hyvä esimerkki on vaikka Aku
Ankka -lehden puhekuplat. Niissä oleva teksti on aina tiukan oikeakielistä
(lukuun ottamatta Hessu Hopoa), mutta silti letkeää ja rennolta kuulostavaa.
Vuoropuhelua kannattaa lukea myös hieman ääneen itsekseen ja kokeilla, miltä se
kuulostaa. Onko tämä jotakin sellaista, mitä voisi kuulla jonkun oikean ihmisen
suusta?
Joissain tarinoissa puhekieli voi
sopia paremmin hahmojen vuorosanoihin. Tämä varsinkin, jos kyseessä on nuori ja
tarina sijoittuu nykyaikaan, puhuja on huonosti koulutettu tai murteellinen
puhe kuuluu hahmon persoonaan. Tällöinkään en kuitenkaan suosittelisi kokonaan
puhekielistä tekstiä. Tällainen teksti voi muuttua helposti epäselväksi ja
lukija voi turhautua. Puhekieltä kannattaa käyttää vain niissä sanoissa, jotka
taipuvat kaikkein eniten, kuten mä → minä, sä → sinä, mutt → mutta, ja niin
edelleen. Ole tässäkin johdonmukainen ja yhtenäinen, niin lukija pysyy
kärryillä helpommin.
Puhetta puheen sisällä
Joskus tekstissä voi tulla eteen
sellaisia kohtia, joissa on pakko kertoa sanottuja asioita vuorosanojen
sisällä. Hahmo siis lainaa jonkun toisen hahmon puhetta; se voi olla tuttua
tarinasta jo aiemmin tai sitten se voi tulla ns. tarinan ulkopuolelta.
Esimerkiksi kehyskertomuksessa tai kun hahmo kertoo tapahtumista toiselle
hahmolle, tällainen on yleistä.
Kannattaa pyrkiä siihen, että lyhyet
lainaukset kerrotaan mieluiten epäsuorasti. Siis jos kyseessä on vaikka pari
lausetta. Jos kuitenkin puheen sisällä lainataan kokonaista keskustelua,
tällöin koko dialogin kirjoittaminen on lähinnä välttämättömyys.
Vuorosanat merkitään hieman eri
tavalla vuorosanojen sisään. Ensinkin lainausmerkin sisään ei saisi koskaan
laittaa toisia lainausmerkkejä; lainausmerkki korvataan heittomerkillä
(’-merkki). Heittomerkistä kerrottiin enemmän kappaleessa kaksi.
Heittomerkkiä käytetään puheen
sisällä vuorosanojen merkitsemiseen samalla tavalla kuin lainausmerkkiä. Jos
dialogi on hyvin pitkä, voi olla tarpeen tehdä rivinvaihtoja aivan kuin
kyseessä olisi normaalisti tekstin sisällä oleva dialogi. Jos käytät
vuorosanojen merkitsemiseen vuorosanaviivaa, lainauksen sisällä olevan
lainauksen voi merkitä lainausmerkeillä tai heittomerkillä. Heittomerkki voi
olla turvallisempi tapa; sitä lukija harvemmin sekoittaa normaaliin
lainaukseen.
Monologi eli miten merkitä pitkä vuorosana
Jos vuorosana on hyvin pitkä – hahmo
esimerkiksi kertoo jotain tarinaa ja vuorosanaa ei keskeytä välikommentit –
siihen kannattaa tehdä hieman kappaleenvaihtoja. Tällöin voit käyttää kolmea
eri tapaa:
1. Kun kappale vaihtuu, jätä sulkeva
lainausmerkin pois. Uuden kappaleen alussa on lainausmerkki. Kun puhe loppuu,
vasta silloin laitetaan sulkeva lainausmerkki.
Esimerkki:
”Lainaus
alkaa lainausmerkillä. Näin lukija tietää, että kyseessä on suora lainaus
hahmon puheesta. Jos puhetta on paljon, kannattaa tehdä kappaleenvaihtoja. Lyö
kerran Enteriä ja sisennä seuraavaa riviä hieman.
”Laita rivin alkuun taas lainausmerkki.
Lukija tajuaa siitä, että puhe jatkuu vielä ja että puhuja pysyy samana, koska
sulkevaa lainausmerkkiä ei ole. Jatka tähän tapaan. Tässä esimerkissä kappaleet
ovat aivan liian lyhyitä; oikeassa tekstissä ne olisivat pidempiä.
”Tee kappaleenvaihtoja järkeviin
paikkoihin eli silloin kuin oikeassa tekstissäkin olisi kappaleenvaihto. Vasta
kun lainaus on kokonaan lopussa, laita sulkeva lainausmerkki.”
2. Kun kappale vaihtuu,
lainausmerkkiä ei tule edellisen kappaleen loppuun eikä uuden alkuun. Sulkeva
lainausmerkki tulee vasta sitten, kun puhe on kokonaan päättynyt.
Esimerkki:
”Alkaa
jälleen lainausmerkillä. Kyseessä on siis suora lainaus hahmon puheesta. Kun
puhe jatkuu, mutta aihe vaihtuu hieman, tehdään kappaleenvaihto. Rivin loppuun
ei tule lainausmerkkiä.
Sisennetään ensimmäistä riviä, mutta ei
laiteta lainausmerkkiä. Näin lukija tietää, että lainaus jatkuu yhä ja kyseessä
on puhetta. Koska lainausmerkkiä ei ole, nopeasti vilkaistuna tekstin voi
sekoittaa muuhun tekstiin ja luulla, että lainaus päättyi jo.
Vasta sitten kun lainaus on päättynyt
kokonaan, laitetaan loppuun sulkeva lainausmerkki.”
3. Kun kappale vaihtuu, laita
lainausmerkki sen loppuun. Myös seuraavan kappaleen alussa ja lopussa on
lainausmerkit.
Esimerkki:
”Alkaa
lainausmerkillä. Kun vaihdat kappaletta, laita loppuun sulkeva lainausmerkki.
Sisennä seuraavaa riviä hieman.”
”Uusi rivi alkaa myös lainausmerkillä.
Tässä hankaluutena on se, että lukija voi luulla puhujan vaihtuneen, eikä tajua
välttämättä heti, että lainaus jatkuu. Sulkeva lainausmerkki tulee jokaisen
kappaleen loppuun.”
”Tämä tapa merkitä pitkää dialogia on
kaikkein sekoittavin ja en suosittele sen käyttöä.”
Kannattaa hieman kokeilla, mikä tyyli
sinusta tuntuu kaikkein parhaimmalta. Itse käytän näistä ensimmäisenä
selostettua tapaa. Se on selkeä, sillä siitä huomaa heti, että puhe jatkuu
vielä seuraavassa kappaleessa ja puhujana toimii sama henkilö kuin äsken, koska
sulkevaa lainausmerkkiä ei edellisen kappaleen lopussa ollut. Toinen vaihtoehto
on seuraavaksi paras, tosin siinä hankaluutena on se, että tekstin voi nopeasti
vilkaistuna sekoittaa muuhun tekstiin ja luulla, että lainaus päättyi jo, koska
uuden kappaleen alussa ei ole lainausmerkkiä. Kolmannen tavan huono puoli taas
on siinä, että lukija voi luulla uutta kappaletta toisen hahmon vuorosanoiksi.
Kaikki kolme tyyliä ovat kuitenkin pohjimmiltaan käyttökelpoisia ja niitä
kaikkia voi nähdä käytettävän painetussa kirjallisuudessa.
Jos käytät vuorosanojen
merkitsemiseen vuorosanaviivaa, pitkien puheiden merkitseminen voi olla
hankalaa. Tämä kannattaa ottaa huomioon jo heti tarinan suunnitteluvaiheessa.
Jo jos silloin tiedät, että tarinassa tulee kohta, jossa joku hahmo pitää
pitkän monologin, kannattaa valita vuorosanojen merkitsemiseen lainausmerkki.
Kommentit
Lähetä kommentti