Kirjoittamisesta (osa 4 luvut 1-2)
4 Aloittaminen, tempo ja vuoropuhelu
Tarinan aloittaminen
Monille tämä on se vaikein kohta
kirjoittamisessa. Juoni on jo hahmoteltu joko päässä tai paperilla, hahmot ovat
valmiina ja jokaiselle on luotu hieno lomake. Mutta miten tästä jatkaisi?
Tietokoneen ruudulla kursori vilkkuu tekstiä vaatien samaan aikaan, kun
valkoinen paperi on jo lamannut kirjoittajan.
Aloittamista ei kannata pelätä
liikaa. Siihenkin tottuu kokemuksen kautta. Joskus aloituskappaleita pitää
kirjoittaa parikin, ennen kuin hyvä tuntu tekstiin löytyy. Liikaa ei kuitenkaan
kannata viilata. Tämä pätee kirjoittamiseen ylipäänsä; joskus on pakko lopettaa
hiominen ja vain antaa tekstin olla. Korjailua ja muokkailua voi jatkaa vaikka
ikuisesti, jos niin haluaa.
Seuraavaksi joitain vinkkejä siihen,
miten aloitus kannattaa tehdä, niin että siitä tulisi hyvä jo heti
ensimmäisellä kerralla.
Prologi
Prologi määritellään yleensä tarinaa
edeltävään aikaan sijoittuvaksi esinäytökseksi, jossa voidaan esim. esitellä
tapahtumien tai hahmojen taustoja. Prologin tarkoitus on nostattaa tunnelmaa;
se siis ei ole välttämätön tarinan juonen ymmärtämisen kannalta. Se on vain
tavallaan maistiainen, jolla lukijan mielenkiintoa koetetaan herättää.
Olen usein kuullut kysyttävän:
”Kannattaako minun kirjoittaa prologi?” ja yleisesti vastaukseni on ”ei”.
Lukijalle ja kirjoittajalle on helpompaa vain aloittaa suoraan ensimmäisestä
luvusta. Prologi on melkeinpä oma taiteenlajinsa. Ensinkin on hankalaa
kirjoittaa prologi, joka on aidosti prologi; ei vain ensimmäinen kappale.
Toisaalta prologin pitäisi olla myös verrattain pitkä – suurin piirtein yhden
luvun mittainen – ja se on yleensä hyvin hankalaa. Liian lyhyt prologi tuo
lukijalle heti mieleen kysymyksen, onko tämä todellakin tarpeellista. Antaako
prologi tekstille jotakin? Jos se on turha, se kannattaa jättää suosiolla väliin.
Liian pitkä prologi taas muuttuu helposti turhauttavaksi jorinaksi, joka ei
auta viemään tekstiä eteenpäin. Prologin luonnehan on sellainen, että se vain
taustoittaa tapahtumia eikä niin sisällä välttämättä tarinalle oleellisia
hahmoja. Protagonisti siis puuttuu ja siksi lukija jää ilman samaistumiskohtaa.
Prologi on jotakin, jonka joko osaa
tai sitten ei osaa. Sillä ei kannata turhaan vaivata päätään, jos sopivaa
prologia ei tunnu ilmestyvän mieleen. Helpompaa on vain aloittaa itse
tarinasta. Jos kuitenkin keksit aivan loistavan prologin, joka sopii
täydellisesti tunnelmanluojaksi tarinan alkuun, kirjoita sellainen ihmeessä.
Ensimmäinen kappale
Tarinan aloitus on tärkeä monella eri
tapaa. Huono aloitus vaikuttaa siihen, että lukijan mielenkiinto saattaa herpaantua
tai hän voi jättää tarinan kokonaan lukematta. Aloituksen täytyy vangita
lukijan mielenkiinto ja jättää hänet haluamaan lisää.
Ensimmäisessä kappaleessa
pohjustetaan tarinan tapahtumia. Siinä tulisi antaa sopivasti tietoa lukijalle,
jotta tämä pysyisi kärryillä, sitten kun itse tapahtumat alkavat. Ensimmäisessä
kappaleessa annetaan tietoa tärkeimmistä hahmoista, tapahtumapaikoista ja
hahmojen historiasta, sekä esitellään protagonisti. Mitä pidempi tarina on,
sitä tärkeämpää pohjustaminen on. Novellissa tapahtumat voivat alkaa melko
nopeastikin ja keskeltä tarinaa ilman sen suurempaa pohjustusta.
Kaikkia asioita ei tietenkään
tarvitse kertoa lukijalle ja se olisikin mahdotonta. Ensinkin aukkojen
jättäminen luo tarinaan jännitettä. Tarinan tapahtumat ja salaisuudet saavat
aueta pikkuhiljaa juonen edetessä. Aloituskappaleessa kannattaakin keskittyä
perusasioihin; kuka on päähenkilö, millainen hän on, millaisessa
maailmassa/ympäristössä hän asuu ja mikä on hänen taustansa.
Taustatietoja kannattaa ripotella
tekstiin toiminnan lomaan. Näin lukijalle ei tule suuria tietomääriä kerralla,
jotka musertaisivat alleen.
Esimerkki huonosta aloituksesta:
Takametsä
oli pieni kylä, kaukana kaikesta. Sen asukasluku oli 34 ja kylä koostui
muutamista taloista, pienestä kyläkoulusta, majatalosta ja sekatavarakaupasta.
Kylää ympäröi joka puolelta sankat kuusimetsät, yhtä eristävinä ja hallitsevina
kuin meri…
Yllä olevassa esimerkkialoituksessa
kerrotaan vain mielenkiinnottomasti faktoja tarinan tapahtumapaikasta. Nämä
tiedot ovat tärkeitä tarinan ymmärtämisen kannalta, mutta asiallinen,
lehtimiesmäinen tyyli tekee tekstistä tylsää. Lisäksi tarinan protagonistia ei
esitellä heti alussa.
Protagonisti kannattaa tuoda
mahdollisimman pian esiin ensimmäisessä kappaleessa, sillä hän on se hahmo
tarinassa, jonka kautta lukija tutustutetaan tarinan maailmaan ja tapahtumiin.
Protagonisti tuo lukijalle samaistumiskohdan. Lukija imeytyy tekstiin helpommin
sisälle, kun hänellä on joku hahmo, jonka toimia teksti seurailee ja jonka
näkökulmasta tarinaa kerrotaan. Voidaan kuvitella vaikka kamera, joka kuvaa
tiukasti tapahtumia päähenkilön niskan takaa.
Muokataan tuota aiempaa aloitusta
hieman:
Paavo
kulki tietä pitkin kohti kylää. Takametsä oli melko vaatimaton ja pieni kylä,
suurten kuusimetsien ympäröimänä. Paavo huokaisi syvään. Kaikesta huolimatta se
silti oli hänen kotinsa ja hän rakasti sitä. Kylästä löytyi kaikki tarvittava:
pieni kyläkoulu, majatalo ja sekatavarakauppa…
Ja niin edelleen. Tässä esimerkissä
tarinan maailmaa kuvaillaan heti protagonistin näkökulmasta. Lukija saa alusta
lähtien samaistumisen kohteen. Samalla kun päähenkilö kulkee kylän lävitse,
toiminnan seassa lukijalle avarretaan tarinan maailmaa; kerrotaan taustoja ja
menneitä tapahtumia sekä esitellään muita hahmoja. Samoin päähenkilö tulee
lukijalle tutuksi tämän ajatusten, tunteiden ja reaktioiden kautta. Lukija
samaistuu päähenkilöön ja välittää tästä. Niin häntä jää myös kiinnostamaan,
miten tämän käy. Miten päähenkilö selviää tästä tilanteesta? Mitä seuraavaksi
tapahtuu? Lukija jää koukkuun eikä malta odottaa seuraavaa kappaletta.
Jos aloitus tuntuu vieläkin tökkivän,
muista myös tämä pieni, mutta hyödyllinen vinkki: älä aloita aivan alusta, vaan
hieman keskeltä. Tarina on kiinnostavampi, kun sillä on historiaa. Laita
päähenkilö johonkin erikoiseen paikkaan tai tilanteeseen. Käytä takaumia
kertomaan, miten tähän on päädytty tai anna tietojen tulla lukijalle tavallaan
rivien välistä, epäsuorasti, hahmojen ajatusten ja puheitten kautta.
Joskus se ensimmäinen aloitus ei ole
vielä paras. Sopivaa ”aloituskohtaa” pitää hieman hakea ja myöskin sopiva
tasapaino taustatietojen ja tapahtumien välillä saattaa löytyä vasta muutaman
kokeilun jälkeen. Taustatietoja kannattaa ripotella laajalle alalle. Joskus
vielä toisessa ja kolmannessakin kappaleessa vasta vielä taustoitetaan tarinan
hahmojen historioita tai esitellään tapahtumapaikkoja. Tietoa ei saa antaa
kerralla liikaa, jotta lukija ei turhautuisi. Ihmisen aivot ovat sellaiset,
että ne eivät kestä liian suuria informaatiomääriä kerralla. Aivot
ylikuormittuvat ja lukija mitä luultavammin alkaa hyppiä rivien yli, näin
menettäen tärkeitä tiedonhippusia.
Hahmojen esittely on yksi sellainen
kohta, jossa helposti sortuu tiedon määrän ylikuormittamiseen. Kuten muutkin
taustatiedot, hahmojen esittelyt on parasta tehdä toiminnan kautta, ns.
epäsuorasti. Hahmot jäävät paremmin lukijan mieleen, jos heihin yhdistää jonkin
pienen tarinan. Tämä on myös yksi mielenkiintoinen pieni piirre ihmisaivoissa;
ihminen muistaa helpommin tarinoita kuin raakoja faktoja. Hahmojen listaaminen
on siis varmin tapa saada lukijan unohtamaan nämä saman tien. Jos hahmoja on
hyvin paljon, heitä kannattaa esitellä hitaasti tarinan edetessä ja mieluiten
yksi kerrallaan.
Tempo
Tempo tarkoittaa kirjallisuudesta
puhuttaessa sen rytmiä, siis miten teksti etenee. Onko eteneminen liian hidasta
vai liian nopeaa? Ja mitkä vaikuttavat nopeuteen? Tempo on hyvin tärkeä asia
tekstin kokonaisuuden kannalta. Liian hidasta tekstiä on raskas lukea. Sitten
taas liian nopeatempoinen teksti tekee tarinasta nykivän ja hyppivän.
Tasapainoinen teksti
Tempoon vaikuttaa pääasiassa kolme
asiaa: kuvailu, toiminta ja vuoropuhelu. Kuvailu hidastaa tekstiä, sillä se luo
tunnelmaa, mutta ei edistä juonta. Toiminnalla tarkoitan tekstin sellaisia kohtia,
joissa on paljon tapahtumia. Esimerkiksi nyrkkitappelu voisi olla tällainen
kohtaus; siinä kerrotaan taistelun yksityiskohdista, mutta kuvailu ja dialogi
ovat pienemmässä osassa. Toiminta edistää juonta ja siksi nopeuttaa tekstiä.
Dialogi (eli vuoropuhelu) tapahtuu ns. reaaliajassa, joten se myös nopeuttaa
tekstiä. Tasapainoisessa tekstissä kuvailua, toimintaa ja vuoropuhelua on
sopivassa suhteessa niin, että teksti ei junnaa paikoillaan, mutta ei toisaalta
myöskään loiki kohtauksesta kohtaukseen.
Tempo on jotakin sellaista, jonka
oppii parhaiten kokemuksen kautta. Lue paljon kirjallisuutta ja kirjoita
ahkerasti. Sopiva rytmi tulee luonnostaan. Alussa kun on vasta harjoittelemassa
kirjoittamista, melkein jokaisella tarinat etenevät turhan nopeasti. Hitautta
ja rauhallisuutta oppii vasta, kun on kirjoittanut jonkin aikaa.
Tarinasi saattaa edetä liian
nopeasti, jos nämä tuntomerkit täyttyvät:
- kappaleet ovat lyhyitä, mutta silti yhteen kappaleeseen mahtuu paljon tapahtumia
- kun tekstin yleiskuvaa katselee, voi huomata, että kuvailua on vähän ja dialogia paljon
- teksti hyppii kohtauksesta toiseen
Sitten taas tarina saattaa edetä
liian hitaasti, jos siitä löytyy näitä piirteitä:
- kuvailua on paljon: kuvailu tulee massiivisina möhkäleinä, jotka katkovat toimintaa
- dialogia on vähän (tai ei lainkaan)
- kappaleissa on hyvin paljon tekstiä ja ne ovat pitkiä
- yhdessä kappaleessa on vähän tapahtumia
Vielä yksi vinkki tarinan nopeuteen
liittyen: älä kiirehdi liikaa kohtausten kanssa. Anna niiden edetä omalla
painollaan. Tapahtumat saavat kääriytyä hitaasti auki; lukijalle kannattaa
paljastaa asioita vähän kerrassaan, jotta tietoa ei tulisi liikaa kerralla.
Näin myös mielenkiinto pysyy korkealla, kun tarinan jännite kohoaa koko ajan
kohti huippukohtaansa (eli kliimaksia).
Aina välillä kannattaa ottaa askel
taaksepäin ja katsoa ainoastaan tekstin kokonaiskuvaa. Ei siis lukea itse
tekstiä, vaan vain katsoa miten kappaleet muodostuvat. Missä on rivinvaihtoja?
Missä on dialogia? Onko jossakin kohdassa vain monta sivua vuoropuhelua?
Pitäisikö sinne väliin livauttaa hieman kuvailua, kuten ajatusten ja tunteiden
kuvailua, jotta tekstin tempo hieman rauhoittuisi? Tai toisaalta onko jossakin
kohdassa valtaisan isoja kappaleita pelkkää kiinteää tekstiä täynnä kuvailua?
Korjaile tällaisia kohtia tasapainoisempaan suuntaan. Usein varsinkin dialogin
sekaan täytyy lisäillä hahmojen reaktioiden kuvailua oikolukuvaiheessa, kun
tarina on jo valmis. Omalle tekstilleen tulee aina sokeaksi ja siksi joitain
asioita ei huomaa ennen kuin vasta toisella lukukerralla. Tästä lisää hieman
myöhemmin.
Ajan tiivistäminen
Ajan tiivistämisellä tarkoitan
kirjoittamisessa sitä, kun tekstissä pitää tiivistää tapahtumia pitkältä
aikaväliltä. Tarinan juonessa on yleensä tällöin vähemmän toiminnallinen kohta
menossa ja aikaa pitää tiivistää, koska muuten teksti muuttuu tylsäksi.
Tällainen kohta voi olla esimerkiksi vaikka paikasta toiseen matkustaminen.
Koska matka sinänsä ei sisällä mitään tarkoitusta, on sitä turha selittää liian
tarkkaan tai teksti muuttuu tylsäksi. On siis parempi vain kertoa matkan
tärkeimmät kohdat niin, että teksti pysyy jännittävänä.
Tiivistäminen on usein hankalaa. Sen
pitäisi toisaalta antaa lukijalle informaatiota siitä, mitä pitkällä
aikavälillä on tapahtunut ja silti se ei saisi olla liian yksityiskohtainen,
jotta se ei muuttuisi tyhjän jauhamiseksi. Tiivistämiskohta muuttuu helposti
vain tapahtumien tylsäksi listaamiseksi, jollaista on hyvin monotonista lukea.
Aikaa tiivistäessäkin pitäisi muistaa kuvaileva ja kiinnostava teksti.
Esimerkki ajan tiivistämisestä:
Muutamia
päiviä elämä Casa di Dantessa kulki hiljaa ja verkkaisesti eteenpäin. Talo oli
muuttunut lähes yhtä ilottomaksi kuin mitä se oli ollut ennen yllättävien
vieraitten saapumista. Emilyllä ei ollut juuri ketään kenen kanssa jutella. Hän
joskus yritti puhua Veralle ollessaan oikein tylsistynyt, mutta se oli aina
yhtä vaikeaa, sillä Emily ei ollut vieläkään oppinut italiaa paria sanaa
enempää.
Emily siis lähinnä luki kirjojaan. Hän sai
Frankensteinin loppuun melko pian ja alkoi lukea seuraavaa kirjaa. Se oli jokin
höpsö tarina nuorista naisista ja heidän miesongelmistaan, eikä Emily osannut
uppoutua siihen yhtä hyvin kuin hirviötarinaan. Emily oli lopen kyllästynyt
sisällä istumiseen.
Tässä esimerkkikatkelmassa teksti
summaa tärkeimpiä tapahtumia pitkältä aikaväliltä. Tiivistämiskohdassa ei
keskitytä tarkalleen hahmoihin tai heidän olinpaikkaansa, vaan asioita
raportoidaan hieman etäisemmin ja suurina kokonaisuuksina. Ajan tiivistäminen
kannattaa pyrkiä pitämään mahdollisimman yksinkertaisena ja suppeana, koska
tällaista tekstiä olisi pidemmän päälle liian raskas lukea. Tiivistämistä
kuitenkin kannattaa käyttää aina, kun näyttää siltä, että juonessa on tulossa
suvantovaihe. Näin vältät turhan jaarittelun, kun hyppäät tarinassa tavallaan
tylsien kohtien yli.
Jossain kohdissa ajan tiivistämisen
voi kirjoittaa hahmon (yleensä siis päähenkilön) ajatuksien sisään.
Tiivistämiselle kirjoitetaan siis tavallaan kehyskertomus; hahmo on jossakin paikassa
fyysisesti läsnä ja muistelee menneitä, näin summaten tapahtumat lukijalle.
Tämä saattaa olla myös kirjoittajalle joskus helpompi tapa tiivistää aikaa.
Esimerkki ajan tiivistämisestä hahmon
ajatuksien sisällä:
Sinä
aamuna Lorelei heräsi hyvin sekavana. Hän katseli pienestä ikkunasta sisälle
lankeavaa valoa. Kullanhehkuisessa valokeilassa tanssi pölyhiukkasia. Ja
silloin hän muisti sen. Markkinat. Markkinat olisivat tänään.
Sen jälkeen kaikki muutkin viimepäivien
tapahtumat vyöryivät vastustamattomina tytön mieleen. Lorelei ähkäisi ja peitti
silmänsä käsivartensa alle. Tapahtumien määrä tuntui niin musertavalta, että
Lorelein teki mieli vain jäädä sänkyyn koko päiväksi.
Kuten eilinen päivä; miten Lavinia oli
tullut heti aamusta pilaamaan hänen mielialansa. Lavinia oli jotenkin saanut
tietää kristallista, ja Loreleilla ja Volpella oli jo monia eri teorioita siitä
miten. Tärkeintä kuitenkin koko jutussa oli se, voisivatko he luottaa
Laviniaan. Voisivatko he luottaa siihen, että tyttö pitää suunsa kiinni?
Katkelma jatkuu tästä niin, että
kohtauksen edetessä viime päivien tärkeimpiä tapahtumia kerrotaan lyhyesti
ajatuksien sisällä. Ne tulevat tavallaan toiminnan lomassa ja vähän kerrassaan,
näin keventäen tekstiä tehden siitä helpommin luettavaa. Lukijan urakka
helpottuu, kun hän saa informaatiota pieninä annoksina kerrallaan. Samaan
tapaan tapahtumia voi summata joissain kohdissa myös vuoropuhelun sisällä.
Tällöin hahmo kertoo toiselle hahmolle tiivistetysti tapahtumista pitkältä
aikaväliltä.
Ajan tiivistämisessä on hyvin tärkeää
pitää asiat loogisessa järjestyksessä. Yleisesti tämä siis tarkoittaa
kronologista järjestystä; tapahtumia summataan vanhimmasta kohti uusinta.
Toinen tapa voi olla kertoa tapahtumista suuremmasta pienempään; siis ensin kuvaillaan
laajempia aiheita ja tapahtumia, liikkuen koko ajan kohti pienempiä
yksityiskohtia ja tarkennuksia.
Jos tiivistämiskohtaan tulee paljon
asiaa, voi olla hyvä kirjoittaa hieman ranskalaisilla viivoilla niitä itselle
ylös suttupaperille ja miettiä, mikä on paras järjestys kertoa niistä. Näin et
myöskään unohda mitään tärkeää yksityiskohtaa. Teksti on silloin hyvää, kun se
soljuu eteenpäin luontevasti asiasta toiseen. Tavallaan: ”tämä kohta johti
tähän, joka johti tähän, joka lopulta johti tähän, missä nyt ollaan”.
Tässä, kuten niin monessa muussakin
kirjoittamiseen liittyvässä asiassa, auttaa parhaiten oma kokemus. Eli siis
harjoittele, kirjoita paljon ja lue kirjallisuutta. Tutki, miten muut
kirjoittajat tiivistävät aikaa. Millainen tekstin rakenne tällaisessa kohdassa
on? Milloin tiivistäminen on tarpeellista ja milloin ei? Kun sinulla tekstissä
tulee kohta, jossa tiedät että sinun on pakko tiivistää aikaa, pysy loogisena
ja etene rauhallisesti. Mieti kaikki ne asiat, jotka sinun tarvitsee kertoa, mieti
niiden kertomiseen sopiva järjestys ja ryhdy työhön. Joskus ensimmäinen versio
ei ole vielä se paras, mutta älä lannistu. Kirjoita kohta niin monta kertaa
läpi, kunnes se miellyttää silmääsi.
Aukkojen jättäminen tarinaan
Juonesta puhuttaessa käsittelimme
juoniaukot. Mutta tarinassa voi olla myös tarkoituksella jätettyjä aukkoja,
jotka lisäävät tarinan jännitystä. Aukko tarinassa tarkoittaa lyhyesti
sanottuna sitä, että lukijalle ei anneta aivan kaikkea tietoa. Jotakin jätetään
hämärän peittoon, esim. päähenkilön historiasta ei paljasteta jotakin asiaa
aivan heti. Novellissa tällaiset aukot voivat jäädä kokonaan selittämättä,
jolloin jää lukijan mielikuvituksen varaan, mistä oikeastaan oli kyse.
Pidemmässä tarinassa taas aukkoja voidaan selittää hitaasti tarinan edetessä
tai sitten tarinan loppuvaiheessa tapahtuu suuri paljastus.
Aukot ovat hyvä tapa asettaa lukija
samalle viivalle päähenkilön kanssa. Jos päähenkilö ei tiedä jotakin asiaa,
myöskään lukija ei tiedä sitä ja niin lukija on myös kiinnostunut seuraamaan,
kuinka päähenkilö selvittelee tätä mysteeriä. Lukijan ei oikeastaan tulisi
koskaan olla hahmojen edellä. Teksti muuttuu helposti tylsäksi, jos siinä
selitetään paljon sellaisia asioita, jotka hahmoille on vasta uusia, mutta
lukijalle täysin tuttuja.
Tärkein syy aukoille on jännite.
Tekstin jännite pysyy varmemmin yllä, jos kaikkea ei selitetä aivan heti ja
perusteellisesti, vaan tietoa täsmennetään tarinan edetessä. Aukkoja ei saa
kuitenkaan olla liikaa. Muuten tarina voi muuttua liian hämäräksi ja lukija
turhautuu, kun ei ymmärrä tarinan juonesta mitään. Perusasiat pitäisi aina olla
selvillä lukijalle, kuten tapahtumapaikat ja päähenkilöt. Sitten taas
historiaan ja taustoihin liittyvissä asioissa saattaa olla aukkoja, kuten
vaikka päähenkilön syntyperä tai vanhemmat. Esimerkiksi päähenkilöllä voi olla
tarinassa äiti, mutta isää ei mainita koskaan ja vasta myöhemmin selitetään,
mihin tämä on joutunut. Ovatko vanhemmat eronneet? Vai onko isä kuollut? Aukot
tarinassa ovat juuri tätä; asioiden kertomatta jättämistä. Joskus se on aivan
yhtä merkityksellistä kuin se, mitä lukijalle kerrotaan.
Kommentit
Lähetä kommentti