8.4.2014

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1



Asetteluohjeita 1: Kappalejako ja vuorosanojen merkitseminen


Kappalejako


Kappalejako on tärkeää tekstin lukemisen kannalta. Liian pitkät kappaleet ovat rasittavia lukijalle, liian lyhyet kappaleet taas voivat saada tekstin tuntumaan turhan hypähtelevältä. Joka tapauksessa kappalejaon merkitystä ei kannata vähätellä ja on tärkeää oppia alusta lähtien jakamaan tekstinsä mielekkäiksi, lyhemmiksi kokonaisuuksiksi, jotta lukeminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Hyvä kappalejako helpottaa myös kirjoittajan työtä.

Kappaleenvaihto tulee yleensä silloin, kun siirrytään asiasta tai tapahtumasta toiseen. Esimerkkinä vaikka tämä kirjoitus; kun aihe vaihtuu, myös kappale vaihtuu. Tällöin tulee rivinvaihto ja seuraavasta kappaleesta sisennetään hieman ensimmäistä lausetta. Muutaman välilyönnin laittaminen riittää.

Netissä sisennykset eivät usein näy, joten blogiin tai foorumille julkaistavissa teksteissä on pakko jättää enemmän tekstiin tyhjiä rivejä kuin normaalissa proosatekstissä niitä olisi. Yleisesti ottaen kannattaa kirjoittaa jollakin kirjoitusohjelmalla, joka näyttää sisennykset, ja kun sieltä kopioi tekstiä foorumille näytettäväksi lukijoille, lisää sinne tänne tyhjiä rivejä helpottamaan lukemista.

Normaalissa proosakirjallisuudessa tyhjä rivi kappaleiden välissä merkitsee sitä, että ajassa tai paikassa hypätään eteenpäin. Silloin siirrytään tavallaan seuraavaan kohtaukseen tai jotain muuta merkittävää tapahtuu, esim. tarinan näkökulma tai kertoja vaihtuu. Tällaista kappaleenvaihtoa käytetään lähinnä silloin, kun muutos on merkittävä; tarinassa siirrytään uuteen kohtaukseen tai hypätään kohtausten yli.

Tekstiä kirjoittaessa pystyy yleensä näkemään milloin tyhjä rivi kappaleiden välissä on tarpeen ja milloin ei. Kannattaa lukea paljon kaunokirjallisuutta. Tämäkin auttaa harjaannuttamaan luontaista silmää.

Minkä pituinen yhden luvun pitäisi olla?


Tätä kuulee kysyttävän yllättävän usein! Hyvä luvun pituus riippuu paljolti kirjoittajasta, tämän omista mieltymyksistä ja myös siitä, mitä ollaan kirjoittamassa. Novellinkin voi jakaa halutessaan luvuiksi; tällöin luvut voivat olla lyhempiä kuin romaanissa. Toisaalta myös romaanissa saattaa nähdä yhden sivun mittaisia lukuja.

Itse suosin suhteellisen tiiviitä lukuja, jotka ovat noin 4–12 sivua pitkiä. Yleensä tähtään kuuteen sivuun (fontti Times New Roman, koko 12 ja 1,15 riviväli). Tällöin yhteen lukuun mahtuu suurin piirtein yksi kokonaisuus; yksi tai kaksi kohtausta. Teen kappalejakoja ensisijaisesti kirjoittamisen helpottamiseksi. Kun luvut ovat melko lyhyitä ja niissä ei ole liikaa tapahtumia, pystyy paljon helpommin myöhemmin muistamaan pelkän otsikon perusteella, mitkä luvun päätapahtumat olivatkaan. Näin ei tarvitse aina lukea koko lukua, kun jatkaa kirjoittamista tauon jälkeen.

Tiiviit ja ytimekkäät luvut ovat myös lukijalle helpompia. Liian pitkä luku voi muuttua raskaaksi lukea. Liian lyhyt taas ärsyttää. Luvun pitäisi kuitenkin aina olla kokonaisuus. Siinä on alku, keskikohta ja loppu. Tavallaan luvun voisi ajatella olla pieni tarina tarinan sisällä; se on kokonainen ja itsenäinen. Luvun loppuun voi toki jättää cliffhangerin*, mutta silloinkaan luku ei saisi tuntua siltä kuin se katkeaisi keskeltä.

Luvut voi otsikoida, jos se tuntuu helpottavan kirjoittamista. Luvun nimi ei saisi paljastaa liikaa lukijalle, mutta silti kertoa jotakin keskeistä luvusta. Otsikoinnissa kannattaa luottaa oman harkintaansa; aivan kuten itse tarinankin otsikoinnissa.

*cliffhanger = avoimeksi tai jännittävään paikkaan jäävä lopetus

Vuorosanojen merkitseminen


Vuorosanat voi merkitä kolmella eri tavalla: lainausmerkeillä, vuorosanaviivalla tai ranskalaisilla lainausmerkeillä. Yleisimmät tavat ovat kaksi ensin mainittua. Ranskalaiset lainausmerkit (»-merkki) ovat harvinaisempia; niitä lähinnä näkee käännöskirjallisuudessa. Vuorosanojen merkitsemisestä voi lukea lisää Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta. Olen käyttänyt kyseistä sivustoa lähteenä tätä kappaletta kirjoittaessa.

On aivan sama kumpaa tyyliä mieluummin käytät. Joissain tapauksissa vuorosanaviiva voi olla helpompi, joissain tapauksissa taas lainausmerkit ovat selkeämpiä lukijan kannalta. Saman puhujan lausumat vuorosanat kannattaa asettaa aina omalle rivilleen ja ensimmäistä sanaa sisentää hieman. Tämä tekee tekstistä helppolukuista ja auttaa lukijaa seuraamaan vuoropuhelua. Vaikka vastapuoli ei kommentoisikaan mitään sanallisesti, vaan vain elein tai ilmein, kannattaa nämä reaktiotkin laittaa omalle rivilleen. Näin dialogi pysyy dialektisen näköisenä; siinä siis pysyy koko ajan vastaus ja vastavastaus -rakenne.

Vuoropuhelussa usein kerrotaan puhujat johtolauseissa. Johtolauseet voi jättää pois silloin, kun puhujat ovat jo selvinneet lukijalle. Varsinkin jos vain kaksi henkilöä keskustelevat toistensa kanssa, johtolauseet voi karsia pois melko nopeasti. Näin teksti muuttuu sujuvaksi. Sitä on sekä helpompi lukea että kirjoittaa.

Esimerkki:

Ovi aukeni hitusen. Näin pienen kaistaleen sotkuisia miehen kasvoja.
     ”Elias Kivelä? Soitin teille aiemmin, olen Katri Jokela ja…”
     ”Sanoin jo, etten tee mitään haastatteluja”, mies vastasi nopeasti ja ovi alkoi sulkeutua. Kaupparatsun röyhkeydellä kiilasin nopeasti jalkani oven väliin.
     ”En haluakaan haastattelua. Olisin vain kysynyt joitain kysymyksiä. Teen esseetä teidän kirjastanne ja…”
     ”Taidatkin olla aika sinnikäs likka?”
     ”Kyllä, aika sinnikäs”, minä vastasin.

Vuoropuhelua kirjoittaessa kannattaa ottaa huomioon, että jos vuorosanan yhteydessä ei ole johtolausetta kertomassa puhujaa, lukija olettaa ensimmäiseksi, että puhuja on henkilö, josta viimeksi puhuttiin. Tämän voi huomata myös yllä olevasta esimerkistä. Tätä kannattaa käyttää hyödyksi kirjoittaessa.

Lainausmerkit


Lainausmerkki löytyy näppäimistöstä 2-näppäimen alta (ctrl + 2). Lainausmerkit tulevat kiinni merkkien sisällä olevaan tekstiin:

”Ruuaksi oli lihapullia.”

Vuorosanan jälkeen voi tulla johtolause, jossa esitellään puhuja. Johtolause erotetaan pilkulla lainauksesta. Pilkku on lainausmerkkien ulkopuolella, lainausmerkissä kiinni:

”Ruuaksi oli lihapullia”, minä sanoin.

Jos vuorosana jatkuu johtolauseen jälkeen, voidaan käyttää pilkkua, pistettä tai vaikka kaksoispistettä; mikä sitten kyseiseen kohtaan parhaiten sopii. Jos käytetään pilkkua, seuraava sana alkaa pienellä kirjaimella:

”Aivan”, hän sanoi, ”olen samaa mieltä.”

Jos taas käytetään pistettä tai kaksoispistettä, seuraava kirjain on iso:

”Aivan”, hän sanoi. ”Olen täysin samaa mieltä.”
”Ei”, minä huokaisin hiljaa, sitten kohta jatkoin kovempaan ääneen: ”Tämä on väärin!”

Jos vuorosana loppuu välimerkkeihin, kolmeen pisteeseen tai ajatusviivaan pilkku jää pois:

”Ahaa!” hän huudahti.
”Mitä?” ihmettelin.
”En ymmärrä…” mutisin.
”Todellako
-” hän aloitti.

Vuorosanaviiva eli repliikkiviiva


Väliviiva löytyy näppäimistöstä pisteen vierestä. Väliviivaa parempi vuorosanojen merkitsemiseen on kuitenkin ajatusviiva. Ajatusviivan voi löytää joko Lisää ja Merkki toiminnolla tai sitten näppäimistöstä pitämällä vaihdon pohjassa ja näpäyttämällä numeronäppäimistön miinus-merkkiä (ctrl + -). Vuorosanaviivan jälkeen tulee yksi välilyönti.

– Tänään ruuaksi on lihapullia.

Vuorosanan jälkeen voi tulla johtolause, jossa esitellään puhuja. Johtolause erotetaan pilkulla lainauksesta:

– Tänään ruuaksi on lihapullia, äiti sanoi.

Jos johtolause tulee vuorosanaa ennen, voidaan käyttää kaksoispistettä. Tällöin vuorosana alkaa isolla alkukirjaimella ja se aloitetaan uudelta riviltä:

Huusin kovaan ääneen:
– Ei. Tämä on väärin!

Jos vuorosana jatkuu johtolauseen jälkeen ja lause tai asia pysyy samana, voidaan käyttää pilkkua. Tällöin vuorosanaviivan jälkeen tulee pieni kirjain:

– En ymmärrä, hän ihmetteli, – mitä oikein tarkoitat?

Jos vuorosana jatkuu uudella lauseella, tulee johtolauseen jälkeen vuorosanaviiva ja iso alkukirjain:

– En ymmärrä, hän sanoi. – Mitä oikein tarkoitat?

Jos vuorosana päättyy huuto- tai kysymysmerkkiin, pilkku jätetään pois. Puhujaan viitatessa silti aloitetaan pienellä kirjaimella. Näin voidaan tehdä myös, jos vuorosana päättyy kolmeen pisteeseen tai ajatusviivaan:

– Jaahas! hän huudahti.
– Mitä? minä ihmettelin.
– Mutta… mumisin.
– Todellako– hän aloitti.

Ranskalainen lainausmerkki


Ranskainen lainausmerkki (»-merkki) toimii samalla periaatteella kuin tavallisetkin lainausmerkit. Se on vuoropuheiden merkitsemisessä harvinaisempi tapa kuin lainausmerkit tai vuorosanaviiva ja yleensä sitä näkeekin vain käännöskirjallisuudessa.

Ranskalaisen lainausmerkin väkäsen löytää näppäimistöstä a-kirjaimen alapuolelta, kun painaa vaihdon pohjaan (ctrl + >>), mutta tämä on aika epäsiistin näköinen ranskalainen lainausmerkin. Paremman löytää Lisää ja Merkki toiminnolla useimmista kirjoitusohjelmista. Esim. Wordista ja Worksista ainakin löytyy tämän näköinen merkki: ». Kirjoittaessa tätä merkkiä pystyy lisäilemään helpoiten kopioi & liitä -toiminnolla (pikanäppäin: ctrl + c ja ctrl + v).

Ranskalaiset lainausmerkit ovat melko eksoottisen näköiset, joten ne toimivat ehkä parhaiten tehokeinona tekstissä, esim. jos päähenkilö lukee jostakin kirjasta katkelman. Niiden jatkuva käyttö voi tuntua hieman kikkailulta.

Ranskalaiset lainausmerkit tulevat kiinni merkkien sisällä olevaan tekstiin:

»Ruuaksi oli lihapullia.»

Jos vuorosanan jälkeen esitellään puhuja, se erotetaan pilkulla. Pilkku on lainausmerkkien ulkopuolella, lainausmerkissä kiinni:

»Ruuaksi oli lihapullia», minä sanoin.

Jos vuorosana jatkuu puhujan esittelyn jälkeen, voidaan käyttää pilkkua, pistettä tai vaikka kaksoispistettä; mikä sitten kyseiseen kohtaan aina parhaiten sopii. Jos käytetään pilkkua, seuraava sana alkaa pienellä kirjaimella:

»Aivan», hän sanoi, »olen samaa mieltä.»

Jos taas käytetään pistettä tai kaksoispistettä, seuraava kirjain on iso:

»Aivan», hän sanoi. »Olen täysin samaa mieltä.»
»Ei», minä huokaisin hiljaa, sitten kohta jatkoin kovempaan ääneen: »Tämä on väärin!»

Jos vuorosana loppuu välimerkkeihin, kolmeen pisteeseen tai ajatusviivaan pilkku jää pois:

»Ahaa!» hän huudahti.
»Mitä?» ihmettelin.
»En ymmärrä…» mutisin.
»Todellako–» hän aloitti.

 

Ajatuksien merkitseminen


Ainoastaan tarinan henkilöhahmojen puhumat vuorosanat merkitään näin. Hahmojen sisäisiä, suoraan kerrottuja ajatuksia ei tarvitse merkitä mitenkään. Ne saa laittaa tekstiin juuri sellaisina kuin ovat, niin että ne punoutuvat kerrontaan sisälle. Tämä sopii erityisesti minä -kertojalla kerrottuun tekstiin, mutta käy myös ulkopuolista kertojaa käytettäessä.

Jos tarkennus on paikallaan, voit laittaa viittauksen puhujaan, josta selviää kenen ajatuksista on kyse. Erota vain tämä viittaus pilkulla itse ajatuksesta.

Esimerkki:

Tupakoitsija, mutta viluinen sellainen, mietin. Ei viitsi enää kylmällä säällä tulla ulos tupakoimaan.

Jos ajatus päättyy johonkin välimerkkiin, jätä pilkku pois, mutta kirjoita silti seuraava sana alkamaan pienellä kirjaimella.

Esimerkki:

Poliisi? toistin kauhuissani mielessäni. Kurkkuni tuntui äkkiä hyvin kuivalta.

Tämä on hyvin yksinkertainen ja toimiva tapa merkitä ajatuksia, ja sitä näkee käytettävän kirjallisuudessa.

6 kommenttia:

  1. Oikein hyödyllisiä neuvoja, ja samalla myös kätevä kertaus, jos on unohtanut kielioppisäännöt!

    Ainoastaan yksi juttu jäi mietityttämään... Ovatko nuo lukujen sivumääräehdotuksesi A4-kokoisia papereita ajatellen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wordissa perusasetuksena liuska on aina se A4-kokoinen, joten sitä tarkoitin. Sitten kun kirja taitetaan, niin sivumääräthän suurinpiirtein kaksinkertaistuvat. Eli kuusi sivua Wordissa olisi painetussa kirjassa noin 12 sivua. Sopivan mittainen luvuksi siis; ei uuvuttavan pitkä, mutta ei liian lyhytkään.

      Poista
  2. Tiivis kielioppikertaus tämä. Sellaisen huomion haluaisin lisätä, että kun sisennetään kappaletta, niin tekstinkäsittelyohjelman kappaleen ensimmäisen rivin sisennysmahdollisuutta kannattaa käyttää mieluummin kuin välilyöntejä (eli siis se ylempi niistä kahdesta dokumentin viivaimella liikuteltavasta "nuolesta"). Ihan jo sitäkin ajatellen, jos teksti jossain vaiheessa viedään kirjamuotoon, niin yleensä taitto-ohjelmat tekevät automaattisesti ensimmäisen rivin sisennyksen, kunhan vain paria kohtaa hiirellä klikkaa. Wordissä esimerkiksi voi luoda omat tekstityylit sekä luvun ensimmäiselle kappaleelle että normaalille leipätekstille, jolloin näihin voi asettaa erilaisen ensimmäisen rivin sisennyksen, eikä tarvitse stressata siitä, että ensimmäinen kappale sisentyisi virheellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tuokin! Ei ole tullut koskaan ajateltua asiaa taitto-ohjelmien kautta. :)

      Sisennyksethän on tosiaan helppo tehdä viivaimen avulla - tai vaikka tabulaattorin näpäytyksellä. Itse en ole tottunut sitä käyttämään, mutta voisi ihan opetella. Paljon helpompi ja kätevämpihän se on.

      Poista
  3. Hei! Kiitos hyvistä ohjeista. Saako luvun esim. wordilla asetettua niin, että jälkikäteen voi täydentää edellistä lukua eikä lopputekstin asettelu enää muutu? Ajattelen siis sitä että jokainen luku alkaisi sivun alusta, eikä yhtäkkiä keskeltä sivua jos väliin kirjoittaa jotain uutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi. Tällöin sinun täytyy tehdä luvun lopussa sivun vaihto. Uudessa Wordissa tämä löytyy Lisää-välilehdeltä, vasemmasta reunasta. Klikkaat vain kohtaa "Sivunvaihto", kun kursori on kappaleen lopussa.

      Poista