Haaveena kirjailijan ura

Vampyyrin vaimo jatkuu! Lukuiloa!

Tämä on faabeleistani viimeinen ja itse asiassa ei edes kunnon faabeli, koska kyseessä ei ole eläinsatu. Tekstin innoituksena toimi kappale, jonka muistin kuulleeni aikoja sitten, mutta en muistanut enää kappaleen nimeä tai tekijää tai mitään muutakaan avustavia tietoja. Muistin vain, miten ahdistava kappale oli ollut. Olimme kuunnelleet sen yläasteella englannintunnilla ja sen jälkeen kaikki olivat olleet hetken hiljaa. Kaikki . Se oli paljon se, sillä meidän luokallamme pojilla ei ollut tapana hiljentyä mistään. Muistin vain hämärästi mistä kappale kertoi ja sen ahdistavan tunnelman, ja halusin kirjoittaa sen kaiken runomuotoiseen mininovelliin. Tunnelma oli tärkeämpi kuin tiukka runomitta; siksi jokaisella rivillä ei ole riimejään niin kuin pitäisi. Vasta reippaasti myöhemmin löysin sen synkän kappaleen uudelleen. Se oli totta kai David Bowien Space Oddity . Astronautti Hei, kuuleeko Maa? Täällä poikasi sinua huhuaa. Kuuluuko, kuuletteko? Voi,

Osa 3: Kertoja, näkökulma ja kuvailu Kertoja Kertojatyypit Kertojatyyppejä on kaksi: kaikkitietävä kertoja ja minä -kertoja. Kaikkitietävällä kertojalla tarinaa kerrotaan ulkopuolisen näkökulmasta; kertoja kuitenkin on tietoinen kaikista tapahtumista (siitä nimitys ”kaikkitietävä”). Minä -kertojalla taas kertojana toimii tarinan päähenkilö. Esimerkki kaikkitietävästä kertojasta: Lämpöinen tuulenhenkäys ja pitkät heinät löivät Emilian nilkkoja, kun hän kulki omenapuita kohti. Jalkoja kutitteli niin, että oli vaikea olla nauramatta. Tyttö ojensi kättään ja hänen perässään kulkeva poika tarttui siihen; lämpöisenä, todellisena. Emilia katsoi häneen hymyillen olkansa yli. Poika oli juuri niin komea kuin hän muistikin. Ruskeat, pörröiset hiukset, jotka laskeutuivat alas otsalle ja korvien päälle kihararyöppyinä. Kirkkaan siniset silmät, joissa tuikki aina tuo sana poikamaisen kujeileva ilme. Hän hymyili Emilialle ja tuo ele sai tytön sydämen heti sykkimään kiivaammin