E-kirjoista: Lukeminen

Olen lukenut e-kirjoja vain android tabletilla. Tiedän siis varmasti, että seuraavat sovellukset toimivat ainakin sillä. Älypuhelimista tai applen laitteista minulla ei ole tarkkaa tietoa. Tämä kannattaa pitää mielessä seuraavaa kirjoitusta lukiessa.

PocketBook
E-kirjojen lukemiseen tarkoitetuista sovelluksista olen eniten käyttänyt PocketBook-nimistä lukuohjelmaa. PocketBook löytyy Google Play kaupasta ja sen voi ladata sieltä ilmaiseksi. PocketBook on todella muokattavissa oleva, suurimman osan aikaa melko vakaasti toimiva ohjelma. Fontin kokoa, ruudun kirkkautta, taustan väriä ja monia muita asioita saa muokattua mieleisekseen. Kirjanmerkkien lisääminen, sivun vaihtaminen ja muut perusjutut toimivat hyvin.

Huonoja puolia PocketBookissa on kirjahylly. Hylly on kohtalaisen sekainen ja sinne lisätyt kirjat tuppaavat katoilemaan. Lainakirjat jäävät myös kummittelemaan hyllyyn senkin jälkeen, kun kirja on jo palautettu; parhaimmassa tapauksessa useana kappaleena. Hyllyn järjestelyyn ei ole paljoa välineitä. Kirjoja voi merkata suosikiksi, mutta siihen niiden organisointi sitten jääkin. Lisäksi ohjelma temppuilee joskus. Välillä kun yrittää lainata kirjan, ohjelma ei ensimmäisellä kerralla suostu avaamaan sitä.

Aldiko
Toinen ohjelma, jonka vasta hiljattain löysin, on nimeltä Aldiko. Tästä on olemassa sekä ilmainen, mainoksia pursuava versio, että maksullinen. Aldiko vaikuttaa melko kattavalta ja monipuoliselta ohjelmalta. Fonttia, marginaaleja ja värejä pääsee muokkaamaan. Vaihtoehtoja on juuri riittävästi ainakin omaan makuuni. Kirkkaussäädin on hitusen turhan lyhyt. Kirkkautta säätäessä saa liikuttaa melko varovasti sormeaan, ettei lipsahda liikaa tai liian vähän. Tämän takia kirkkausliukusäätimen viereen on laitettu laatikko, jonka voi ruksia, että lukuohjelma säätää kirkkauden automaattisesti. Normaaliolosuhteissa automaatti toimii aika hyvin.

Kirjahylly on Aldikossa mahtava. Kirjojen lisääminen käy helposti, ja kirjoja voi selata tagi-sanojen avulla tai sitten kirjoja voi omatoimisesti luokitella omiksi kokonaisuuksikseen. Esim. kirjasarjan voi kerätä omaan luokkaansa, niin että luokkaa klikkaamalla saat näkyviin vain kirjasarjaan kuuluvat kirjat. Hyllyssä näkyy myös lainatun kirjan jäljellä olevat päivät. Tämä on jotakin sellaista, mistä PocketBookissa voi vain unelmoida!

Kirjojen lisääminen Aldikoon sovelluksen kautta on hieman hankalaa, mutta aivan yhtä hankalaa se on PocketBookissakin. Helpoiten lisääminen tapahtuu niin, että menee omiin tiedostoihinsa, etsii oikean kansion ja avaa e-kirjan sitä kautta. Kun kirjan avaa kerran Aldikossa, ohjelma lisää kirjan automaattisesti kirjastoon. Lisäämisessä ei edes kestä kauaa. Tämän jälkeen kirjat pysyvät kirjastossa ja niitä voi lukea sitä kautta.

Aldikolla on myös oma kauppansa, josta voi ladata e-kirjoja; englanniksi luonnollisesti. Kauppa toimii yllättävän hyvin. Kaupasta löytyy erikseen myös oma paikkansa Public Domain -kirjoille, joita voi ladata ilmaiseksi. Hauska pieni yksityiskohta, jota kaikista sovelluksista ei löydy.

Bluefire Reader
Bluefire Reader on myös ilmainen lukuohjelma. Se on kohtuullisen simppelin näköinen. Kirjahyllyä ei pysty paljoa järjestelemään, mikä on aika yleistä näillä sovelluksilla. Kirjaa lukiessa fonttia tai kirkkautta ei pääse säätämään mitenkään nopeasti, vaan sen takia joutuu menemään asetuksiin asti. Alussa hämmennystä aiheutti myös asetusten tallentaminen. En ole muissa sovelluksissa törmännyt moiseen, joten ihmettelin, miksi mikään ei muutu. Vasta sitten tajusin, että asetukset pitää tallentaa, että muutokset tulee voimaan. Bluefire Reader toimii ihan hyvin, mutta en mitenkään ihastunut siihen sitä kokeillessa.

Moon+ Reader
Moon+ Readeristä löytyy ilmainen sekä maksullinen versio. Ilmaisversiossa joutuu katselemaan mainoksia. Muokkausmahdollisuuksia on erittäin paljon. Jos Moon+ Readeriin vain jaksaa perehtyä, siitä varmasti saa muokattua itselleen sopivan. Mahdollisuuksia on jopa niin paljon, että sovellus vaikutti kokeillessa jopa vähän sekavalta. Kirjahyllyä ei ihan kamalasti voi järjestellä, mutta toisaalta sinne on helppo lisätä kirjoja.

Elisa Kirja- ja Googlen Play Kirjat-sovelluksilla on omat lukuohjelmansa, jotka on lykätty e-kirjoja tarjoavan kaupan kylkeen. Kaupasta ladatut kirjat ilmestyvät sovelluksen kirjahyllyyn automaattisesti ja ovat luettavissa sitä kautta. Muuta kautta kirjoja ei voikaan lukea. Sovelluksien kautta ostettuja kirjoja ei voi avata toisen ohjelman kautta. Play Kirjoja voi lukea lukulaitteilla (siis pelkästään e-kirjojen lukemiseen tarkoitetuilla laitteilla).

Elisa Kirjan lukuohjelma on hyvin karsittu verrattuna nyt vaikka Aldikoon, mutta se toimii riittävän hyvin. Isoin ongelma ohjelmassa on marginaalit, joiden leveyden säätäminen on rajallista. Joko teksti levittäytyy reunasta reunaan tai sitten se on pienenä kasana keskellä ruutua. Marginaalit siis joko saa pois päältä tai päälle, ja päällä ollessaan ne ovat aivan liian leveät. Yritä siinä sitten valita kahdesta pahasta vähemmän paha.

Play Kirjat-sovellus on monella tapaa samanlainen. Karsittu, mutta työnsä tekevä. Googlen lukuohjelmassa eniten ärsyttää palstat, jotka ilmestyvät automaattisesti, kun tabletin kääntää lappeelleen. Palstojen määrää ei voi säätää itse, joten ainoa keino päästä niistä eroon on lukea e-kirjoja tabletti pystyasennossa; mikä ei ole kaikkein luonnollisin asento. Suurin ero Play Kirjat- ja Elisa Kirja-sovelluksien välillä on, että Play Kirjaan voi lisätä omia e-kirjoja. Tai niin he ainakin väittävät. Yritin siirtää e-kirjojani Play Kirjaan tietokoneella (sillä se kuulemma käy helpoiten), mutta en saanut sitä toimimaan. Jostakin syystä lataus ei vain lähtenyt käyntiin.

Jäikö jotakin uupumaan? Mitä sovellusta sinä olet käyttänyt e-kirjojesi lukemiseen? Jätä ihmeessä kommenttia!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1

Kirjoittamisesta (osa 1)

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 5