30.9.2016

Kuvia Turun kirjamessuilta

Taas tuli käytyä kirjamessuilla. Tällä kertaa käteen ei jäänyt paljoa ostoksia. Löysin vain Rämeen olennon uusimman osan. Heräteostoksia olisi voinut tehdä, mutta vastustin kiusausta. Sarjakuvatarjonta oli hyvä, mutta mangaa jäin kaipaamaan. Löysin vain yhden hyllyn, nyyh.

Alla kuvia ja tunnelmia messuilta.


Keskustelua virtuaalitodellisuudesta. Aihe oli mielenkiintoinen, mutta en ehtinyt kuuntelemaan loppuun asti, kun muualla alkoi toinen ohjelma...


...joka oli Kari Korhosen, suomalaisen ankkataiteilijan haastattelu. Korhonen kertoi lukeneensa Aku Ankan lisäksi paljon dekkareita.


Harry Pottereita myytiin useammassakin paikassa.



Myös vanhoja kirjoja oli paljon myynnissä.


Keskustelupaneeli AR-peleistä eli siis lisätyn todellisuuden peleistä (augmented reality).


Myös Tohtori oli paikalla! Tardiksella totta kai.


Lopuksi muutama kuva ruokamessuilta, jotka järjestettiin samaan aikaan kirjamessujen kanssa.














28.9.2016

Kirja-arvostelu: Terry Pratchett, Tähtihattu

Terry Pratchett: Tähtihattu

Karisto 2004

Tähtihattu jatkaa Vapaat pikkumiehet -kirjassa alkanutta Tiffany Särkysen tarinaa. Fantasiaa, huumoria ja yhteiskuntakritiikkiä sisältävä nuortenkirja on aivan yhtä ihastuttava kuin edeltäjänsäkin. Juoni ei muutu aivan yhtä päätähuimaavan monimutkaiseksi, mutta käänteitä löytyy sopivasti annosteltuna.

Tiffany on päättänyt ryhtyä noidaksi ja lähtee vuorille neiti Tasasen oppiin. Noitakoulu on kova ja sisältää luudalla lennon ja sekasotkujen tekemisen lisäksi paljon ihan normaaleja askareita tavallisten ihmisten parissa.

Tiffany on lisäksi peilin puutteessa keksinyt kätevän tempun. Hän osaa astua itsestään ulos. Tämä kuitenkin houkuttelee paikalle jotakin; ruumiittoman olennon, joka on aina peloissaan. Tiffany tarvitsee otuksen päihittämiseen niin omat hoksottimensa, kuin apua muilta noidilta sekä Nac Mac Feegleiltä.

Kirjan juoni on jännittävä ja pitää otteessaan. Alku on rauhallinen, mutta koko ajan kaiken yllä lojuu jotakin painostavaa. Tulevat tapahtumat kehräytyvät auki pikkuhiljaa. Itse taistelu pahaa vastaan on henkeäsalpaava. Tiffany on tapahtumien keskipisteessä koko ajan. Vaikka hän saakin apua muilta, viimekädessä hän on se, joka hoitaa asiat. Tiffany on hahmona ihastuttavan vahva ja pippurinen, vaikka välillä häntäkin koti-ikävä painaa. Tiffany on hyvin kirjoitettu hahmo, kuten aiemmassakin osassa.

Uusista hahmoista neiti Tasanen on omalaatuinen, hieman höpsö, mutta hieman sivuosaan jäävä tutkijanoita. Annagramma sitten taas on vähän kliseinen ilkeä tyttö, joka pomottelee kaikkia muita paikkakunnan noitakokelaita. Sivuhahmoista ei saa yhtä paljon irti kuin päähenkilöstä. Tai no, Muori Säävirkku on tässä ehkä poikkeus, mutta Muori Säävirkku ei tarkalleen ottaen ole edes uusi hahmo. Onhan hänestä julkaistu jo useampi kirja.

Jos huonoja puolia täytyy kaivella, niin lopetus ei ole kamalan napakka. Se venyy vähän turhankin pitkälle, kun lankoja solmitaan yhteen. En tiedä onko kaikki tämä edes tarpeellista, vaikka tunnelmallista se ehkä onkin.

Kaiken kaikkiaan loistava kirja. Tähtihatussa on sekoitettu juuri sopivassa määrin toimintaa, huumoria ja draamaa. Loistava kirja ja loistava kirjasarja. Suosittelen lämpimästi kaikille nuortenfantasian ystäville.

27.9.2016

Turun kirjamessut 30.9.–2.10.2016


Turun kirjamessut lähestyvät! Aloin tutkailla ohjelmalistaa jo Turun Sanomien välissä tulleesta liitteestä. Ohjelma löytyy myös netistä, missä voi kätevästi merkata omalle listalle kiinnostavia kohteita. Ohjelmaa onkin kattavasti, joten nähtävää on varmasti jokaiselle. Lisäksi on tietysti lukuisat näytteilleasettajat.

Itse olen ainakin kiinnostunut Kari Korhosen haastattelusta. Noloa, mutta pidin Aku Ankasta nuorena, pidän vieläkin. Monet kerrat pelastukseni lenssussa ollessa ovat olleet rakkaat Don Rosa albumini. Yhdessä niistä on totta kai Don Rosan nimikirjoitus.

Toinen keskustelutilaisuus, joka kiinnitti huomioni, oli Kirotun kirjan vartija -novellikokoelmaan liittyvä. Luin kirjan tänä kesänä ja pidin siitä. Kirjan arvostelu löytyy täältä.

Ohjelmassa on lisäksi paljon muitakin kiinnostavia keskusteluja, haastatteluja ja muuta mukavaa, mutta yllä olevat kaksi aion ainakin katsoa, jos vain suinkin ehdin. Lisäksi yritän etsiä kirjahyllystäni puuttuvia opuksia, muun muassa Rämeen olennon viides osa kuuluu tälle listalle.

Lisää messutunnelmia saatte lukea viikonloppuna, kuvien kanssa. Hauskaa messua kaikille, jotka ovat sinne menossa!

26.9.2016

Kirja-arvostelu: Kiera Cass, Eliitti

Kiera Cass: Eliitti

Pen & Paper 2016

Eliitti on jatkoa Kiera Cassin Valinta-kirjasarjalle. Ensimmäinen osa onnistui pöhköydestään huolimatta viehättämään minua hyvin kirjoitetulla päähenkilöllään. Toinen osa ei ihan yllä ensimmäisen tasolle. Se pieni omaperäisyyden kipinä, joka kannatteli Valintaa, on Eliitissä hukattu.

35 palatsiin kutsuttua tyttöä on nyt karsiutunut kuuteen ja America Singer on yksi heistä. Myös American entinen poikaystävä, Aspen, on kuvioissa yhä mukana. Kun prinssi Maxon yrittää valita itselleen tulevaa vaimoaan, on America omien valintojensa edessä. Aspen vai Maxon? Lisäksi kapinalliset, jotka jo edellisessä kirjassa tekivät hyökkäyksiään palatsiin, heittävät omia kapuloitaan rattaisiin.

Edellisessä kirjassa kolmiodraamaa oli paljon vähemmän. Pidin siitä. Kolmiodraamoja näkee chick lit-kirjoissa ihan liikaa ja se alkaa olemaan aika kulunut juonikuvio. Varsinkin jos siihen ei saa mitään uutta, omaperäistä näkökulmaa, ja siihen suunnalle myös Eliitin kolmio kallistuu. Aspen on hellä ja mukava, mutta myös kamalan hajuton ja mauton. Hänessä ei ole luonnetta. Maxon taas on karismaattinen, mutta vähän turhankin kanssa, kun miekkosen ympärillä pyörii kerralla kuusi tyttöä. Ei ihme, jos Americalla on vähän pasmat sekaisin.

Pidin Americasta ensimmäisessä osassa ja siksi olin hieman pettynyt, kun tutusta räiskeestä ja oman tien kulkemisesta oli Eliitissä vain rippeet jäljellä. America muistutti nyt paljon enemmän niitä perinteisiä sankarittaria, jotka itkeskelevät paljon ja eivät osaa päättää, ketä nyt rakastaisivat. Eikä pidä unohtaa myöskään kommunikointiongelmia. Kuinka monta sydänsurua voitaisiinkaan välttää, jos ihmiset vain osaisivat puhua.

Olin harmissani myös Aspenista. Hahmosta voisi repiä niin paljon enemmän irti. Nyt Aspen vain hillui taustalla osaansa tyytyneenä, odotellen kuuliaisesti American päätöstä. Missä on kiukku? America sentään noin vain vaihtoi vähän komeampaan poikaystävään ja Aspen vain... antaa olla? Oikeasti? Itse olisin Aspenina aika loukkaantunut. Aika hiton loukkaantunut. Okei, kyllä Aspenkin olisi voinut heittää pari kirjettä, kun America oli kiikutettu palatsiin Valintaan, mutta silti. Aspen, missä on itsekunnioituksesi? Älä anna jonkun nätin naaman pompotella sinua miten haluaa! Kuinka paljon parempaa draamaa siitä olisi saatu irti, jos Aspenilla olisi ollut hieman enemmän munaa tämän tylsän hannailun siasta.

Ja Maxon. Maxon vaikutti ensimmäisessä kirjassa alkuun ärsyttävältä, sitten kivalta. Nyt Maxon lipuu taas sinne ärsyttävään. Onhan se ymmärrettävää, että teini-ikäisen kundin hormoonit hyrrää ja kun ympärillä pyörii kuusi nättiä ja aulista neitokaista... tilanteita tapahtuu. American tunteisiin oli tässä helppo samaistua. Joka kerta kun Maxon sipaisi suukon toisen tytön poskelle, se tuntui pistoksena ihan omassa rinnassa asti. Maxon oli siltikin aika ääliö, enkä oikein ymmärrä American kärsivällisyyden ja anteeksiantamisen määrää.

Jos näistä kahdesta pitäisi valita, olin itse Team Aspenin puolella. Hyvänä kakkosena oli vaihtoehto "kerää kimpsut ja kampsut, ja lähde jo hyvä nainen äkkiä pois sieltä palatsista".

Kirja tekee jotakin oikein, jos se herättää näin paljon tunteita. Eliitti olikin ihan kiva, mutta odotin enemmän. Odotin jotain muuta kuin vain ihan kivaa. Odotin vielä suurempia tunteita, vielä mahtavampaa draamaa. Odotin omaperäisyyttä. Eliitti on kuitenkin aika tavanomainen nuorille naisille suunnattu dystopia fantasiakirja. Jatko-osat on silti pakko lukea. Täytyyhän sitä saada selville, kenet America lopulta valitsee. Toivon, että hän valitsee itsensä.

★★☆☆☆

21.9.2016

Kirja-arvostelu: C. J. Daugherty, Night School 5: Endgame

C. J. Daugherty: Night School 5: Endgame

Atom 2015
Luettu e-kirjana
Luettu englanniksi

Viides ja viimeinen osa Night School-sarjaa takanapäin. Ihan ensimmäiseksi täytyy myöntää, että olen pettynyt. Lopetus ei ole niin hyvä kuin se voisi olla. Itse asiassa lopeus on aika huono. Aiempiin osiin verrattuna toimintaa oli paljon vähemmän ja suvantoja sitäkin enemmän.

Juoni jatkuu siitä mihin edellisessä jäätiin. Neuvottelut Nathanielin kanssa menivät mönkään Lontoossa ja Allie juoksutetaan karkuun niin ripeästi, että Carter jää jälkeen - ja vihollisen kynsiin. Allie ystävineen ja liittolaisineen joutuu hankkimaan Carterin takaisin. Lisäksi pitäisi päättää, mitä Nathanielin suhteen tehdään.

Räväkän aloituksen jälkeen kirjan vauhti hidastuu. Iso osa juonesta on suunnittelua ja vakoilua, kun sankarit yrittävät selvittää mihin Carter on viety ja miten tämä saataisiin takaisin. Tämä ei ole kamalan kiinnostava luettavaa, vaikka siinä ohessa Allie tekee suhteensa selväksi Sylvainin kanssa ja saa myös kuulla mikä Rachelia on vaivannut jo useamman kirjan ajan. Rachelin paljastus ei todellakaan tule paljastuksena; paitsi puusilmäiselle sankarittarellemme.

Sitten Carter haetaan takaisin. Hetken aikaa on taas jännää, mutta aiempien kirjojen tasolle ei nousta. Odotin edes jotain koukkua, mutkaa tai muuta jäynää - aiempien kirjojen perusteella se tuntui enemmän kuin todennäköiseltä - mutta mitään ei tapahdu. Ja sitten kirja lysähtää hiljalleen lopetukseensa, joka sekään ei ole mieleenpainua. Aiempien kirjojen lopuissa on tapahtunut aina edes jotakin pientä jännää, miksi siis ei nyt? Lopetus on hyvin epädramaattinen, jopa antiklimaattinen.

Lopetus on epätyydyttävä. Kun ottaa huomioon kaiken, mitä Allie on kirjasarjan aikana joutunut kokemaan, tämä ei ole lainkaan tarpeeksi korvaamaan näitä kärsimyksiä. Hyvät ovat olleet altavastaavia koko ajan ja nyt edes lopussa hyvät eivät saa kauan kaipaamaansa, selkeää voittoa pahiksilta. Se ei tunnu reilulta. Ehkä siinä on tarinan opetus: maailma ei ole reilu paikka.

Minua harmittaa, miten hyvä hahmo Christopherissa, Allien isoveljessä, hukattiin. Christopherilla oli mahdollisuuksia kasvaa tarinan aikana. Hahmo oli kiinnostava ja siinä oli potentiaalia. Mutta Christopher on lopussa samanlainen hajuton ja mauton sivuhahmo kuin kirjasarjan alussakin. Miten hieno kaksoisagentti hänestä olisikaan voinut tulla!

Night School-sarja olisi voinut olla parempi, jos sarjan kirjoittaja olisi katsonut muutaman rikos- ja vakoilusarjan lisää. Se olisi tarvinnut lisää koukkuja. Yllätyksiä. Juonenkäänteitä. Jännitystä. Nyt se oli aika lattea lukukokemus kaiken kaikkiaan. Endgame on selkeästi kirjasarjan tylsin osa. Se on harmittava lopetus, kun aiemmat osat lukeneena odotin edes vähäsen jotain muuta.

★★☆☆☆

19.9.2016

Kirja-arvostelu: Kiera Cass, Valinta

Kiera Cass: Valinta

Pen & Paper 2016

Kiinnostuin Valinnasta, kun näin sen kannen sattumalta Risingshadow'ssa. Kansi oli upea ja kiinnitti huomioni. Luin kuvailutekstin ja totesin, että juoni kuulosti täydeltä hömpältä, mutta se voisi olla hyvää hömppää. Varovaisen optimistisena metsästin kirjan käsiini ja ryhdyin lukemaan.

Sitä ei käy kieltäminen, että juoni on tosiaan pelkkää hömpötystä. Amerikan Yhdysvallat on sotaisassa tulevaisuudessa muutettu monarkiaksi. Kun kuningasperheen prinssi on naimaiässä, hänelle etsitään vaimo tosi-tv-ohjelman avulla. Totta kai.

Varsinainen päähenkilö on tyttö nimeltä America Singer. Americalla on jo poikaystävä, alempaan kastiin kuuluva Aspen. Koska kastirajoja rikkovia avioliittoja ei katsota hyvällä, nuoret ovat joutuneet piilottelemaan suhdettaan. America päättää osallistua arvontaan äitinsä painostamana ja päätyy valituksi Valintaan. Palatsissa America on omien valintojen edessä, kun hän tutustuu prinssi Maxoniin, joka ei olekaan niin tylsistyttävä tyyppi kuin mitä America on kuvitellut.

Kun juoni on tämä, niin ymmärrettävästi kirja vaatii oikeanlaisen mielentilan, kun sitä lukee. Yksityiskohtiin tai niiden pöhköyteen ei kannata takertua liikaa. Amerikka on monarkia? Prinssille etsitään vaimoketta Unelmien poikamies-sarjan avulla? Avioliittojen ulkopuolinen seksi on kielletty lailla? Kirjan juonessa ja maailmassa on paljon yksityiskohtia, jotka saavat helposti tuhahtelemaan ääneen. Mutta jos päättää hyväksyä juonen kaikkien sen pöhköyksiensä kanssa, lukeminen on oikeastaan aika helppoa. Jopa nautittavaa.

Valintaa parantaa paljon sen päähenkilö. Omituisesti nimetty America on nimittäin päähenkilönä loistava. Hahmon terävyydestä, nokkeluudesta ja napakkuudesta tulee jostakin kumman syystä mieleen Jane Austenin monet naispäähenkilöt. American kipakkuudesta ja epätavallisuudesta kertoo paljon se, että toisilla treffeillä Maxonin kanssa America päätyy monottamaan tätä kulkusille. Voi kyllä.

American nokkela sanailu on myös ihanaa luettavaa. Hahmosta on helppo pitää. Hän ei vain huokaile ja itkeskele, vaan tiukassakin paikassa Americalla pysyy järki päässä. America ei ole heikko neitokainen, joka tarvitsee miestä pelastamaan itseään. America on hahmona on todella kypsä ja hyvin kirjoitettu. Hahmoon ja tämän ristiriitaisiin tunnelmiin on helppo samaistua.

Muista hahmoista Maxon on ehkä toiseksi parhaiten kirjoitettu. Alussa prinssi on jopa vähän ärsyttävä, mutta kun tarina etenee, Maxon on oikeastaan ihan mukava. Aspenista ei ehtinyt saamaan vielä paljoakaan irti; ehkä hahmo paranee kirjasarjan edetessä. Ilkeä tyttö Celeste on hahmoista kliseisin. Tälläisissä kirjoissa täytyy aina olla blondi pahistyttö päähenkilöä vastustamassa.

Suomennos oli ihan kiva, mutta ei täydellinen. Tekstiin on jäänyt jonkinverran kirjoitusvirheitä, jotka lähes kaikki ovat lyöntivirheitä. Jos teksti olisi luettu edes kerran vielä läpi, nämä typot olisi ollut helppo korjata. Myös lauserakenteisiin on jäänyt kankeuksia. Tulee olo, että teksti on kyllä käänetty, mutta sitä ei ole suomennettu. Mihinkään google translate -laatuun ei sentään mennä, mutta käännöstyö ei missään tapauksessa ole täydellisesti tehty.

Odotin että kirjassa olisi ollut vielä enemmän selkiinpuukottelua, valehtelua ja toisista pahan puhumista, mutta ehkä kilpailu tästä kovenee, nyt kun alkukarsinnat on käyty. Olen kyllä kiinnostunut näkemään, miten American tarina saa päätöksensä. Jatko-osaa metsästämään siis.

★★★☆☆

12.9.2016

Kirja-arvostelu: C. J. Daugherty, Night School 4: Resistance

C. J. Daugherty: Night School 4: Resistance

Atom 2014
Luettu e-kirjana
Luettu englanniksi


Resistance on jo neljäs osa Night School-sarjaa. Sarjan suomentaminen tosiaan lopetettiin jo toiseen osaan, joten luin tämänkin englanniksi. Kirjassa käytetty kieli ei ole vaikeaa, joten teille kaikille joita jäi kismittämään miten sarja jatkui, voin suositella englanninkielistä versiota, jos vain kielitaitoa löytyy vähääkään.

Resistancessa jatketaan edellisen osan tunnelmissa. Allie on ollut piilossa pidemmän aikaa, mutta kun hänen kimppuunsa hyökätään Ranskan maaseudulla, hänen on palattava takaisin Cimmerian sisäoppilaitokseen. Koulussa turvatoimet on nostettu maksimiin, kun kaikki odottavat kiihkeän epätoivon vallassa, mitä Nathaniel seuraavaksi aikoo. Koululta löytyy myös Carter ja vanha suola alkaa janottaa, vaikka virallisesti Allie onkin Sylvainin kanssa.

Aloitus oli hyvin napakka ja vauhtia täynnä. Koululle päästäessä vauhti hidastuu ja poikahuolet nousevat pääosaan. Valitettavasti. Edellisessä osassa tämä aihe tunnuttiin taputeltavan loppuun, mutta niin vain Allie alkaa haikailla vanhan poikaystävänsä perään. Herätys, Allie! Yritä nyt muistaa, mikä ääliö Carter oli. Sanomattakin selvää olin tässä aiheessa Sylvainin puolella, siitä huolimatta että Sylvain oli aasi ekassa kirjassa. Koska Carter oli isompi aasi.

Joka tapauksessa poikaongelmissa oli pahasti toiston makua. Edellisessä kirjassa Allie oli Carterin kanssa yhdessä, mutta koko ajan törmäili Sylvainiin ja ihaili tämän tuikkivia silmiä. No nyt Allie on Sylvainin kanssa ja törmäilee koko ajan Carteriin ja ihailee tämän tummia silmiä. Hohhoijaa. Tuttuuden tuntu on huomattava. Onkohan kirjailijalta alkanut loppua ideat kesken? Joka tapauksessa tähän aiheeseen olisi voinut keksiä uusia näkökulmia, jos kerta tähän aiheeseen oli pakko palata jälleen kerran.

Juonenkäänteitäkin löytyy, mutta ne eivät tule niin shokeeravina kuin mitä ne olisivat voineet. Käänteistä on vaikea puhua paljastamatta mitään suurta, mutta sanotaan vaikka niin, että niihin olisi pystynyt saamaan enemmän jännitystä, jos kirjailijan taidot tai ideat olisivat riittäneet. Tällä hetkellä käänteet eivät ole tarpeeksi koukuttavia. Ne eivät salpaa lukijan hengitystä ja saa lukemaan vielä seuraavaakin kappaletta, koska jäi niin jännään paikkaan. Niissä olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta nämä mahdollisuudet hukataan. Resistance ei ole jännäri, valitettavasti.

Loppua kohden kirja paranee, kun tapahtumiin tulee vähän vauhtia. Lopun tohina Lontoossa on hauskaa luettavaa, mutta sitä ei kannata miettiä liikaa. Jos alkaa miettiä, mieleen kohoaa sellaisia kysymyksiä kuin mihin pahikset oikeastaan pyrkivät tällä kaikella? Mikä heidän suunnitelmansa oli? Kaihan heillä oli suunnitelma? Oliko hyviksillä suunnitelma? Lukiessa tuntuu vähän siltä kuin hyvikset ja pahikset juoksisivat hippaa pimeässä metsässä ilman sen suurempaa päätä taikka häntää. Toivottavasti jokin suunnitelma oli ja se paljastetaan seuraavassa osassa.

Jotenkin tämä sarja on mennyt alamäkeä ensimmäisestä osasta lähtien. Kirjasarja alkoi ihan kivasti, jopa lupaavastikin. Toivoin todella, että toisessa osassa olisi hiottu ensimmäisen viat. Kun niin ei tapahtunut, toivoin että kolmas osa olisi ollut parempi. Nyt neljännen osan jälkeen haluan vain saada tämän sarjan loppuun, ilman mitään odotuksia tai toiveita paremmasta.

★★☆☆☆

1.9.2016

Kirja-arvostelu: Jari Nummelin, Kirotun kirjan vartija

Kuva: Risingshadow
Jari Nummelin (toim.): Kirotun kirjan vartija: Suomalaisia Cthulhu-tarinoita

Jalava 2016
Luettu e-kirjana

Kirotun kirjan vartija on novellikokoelma, johon on koottu eri suomalaiskirjailijoiden Cthulhu-mytologiaan liittyviä tarinoita. Kokoelma onkin varsin kattava. On hauska huomata, miten monet suomalaiset kirjailijat ovat tarttuneet Lovecraftin luomaan maailmaan.

Novellien taso oli mielestäni hyvin tasalaatuinen. Joukossa ei ollut mitään selkeitä pettymyksiä, mutta ei myöskään mitään erityisen mieleenpainuvaa. Humoristinen "Kun taata Tsathogguan ampui" pisti silmään erilaisen lähestymistapansa takia; se kun oli selkeästi hauskaksi jutuksi tarkoitettu, kun taas kokoelman kaikki muut novellit ovat selkeästi kauhua. Sen olisi ehkä voinut jättää kokoelmasta pois, mutta toisaalta itse pidin novellista ja sen huumorista. Se toimi ihan kivana välikevennyksenä muiden "vakavampien" novellien lomassa.

Pidin myös novellien selkeästä suomalaisuudesta. Cthulhu-mytologian hirviöt on istutettu lujasti suomalaiseen maaperään ja ne sopivat sinne yllättävän hyvin. Suot kuulostavat yhtäkkiä kammottavilta mustien, pohjattomien vesilämpäreittensä kanssa, samoin rannikoille ja niitä loiskiville kylmille aalloille on saatu sopivaa mustanpuhuvuutta. Kokoelma on tosiaan nimensä mukaisesti koottu suomalaisista Cthulhu-tarinoista, ei vain suomalaisten kirjoittamista tarinoista.

Osassa novelleista on käytetty suoraan Lovecraftin luomia hirviöitä ja hahmoja, joissain on keksitty omia lovecraftimaisia otuksia. Novelleista kuitenkin puuttuu jotakin, mitä Lovecraftin novelleissa on. Ne eivät ole yhtä ravistuttavia, yhtä kauhistuttavia. Lovecraftin novelleissa parasta (ja pahinta) on yllätyksellisyys. Juuri kun luulee tietävänsä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja odottaa pettymystä, sitä joutuu yllättymään. Lovecraftin hirviöt ovat oikeasti hirveitä, oikeasti käsittämättömiä ihmismielelle ja siksi täysin kauhistuttavia. Tässä kokoelmassa Cthulhu-mytologian monsterit ovat kovin arkipäiväisiä ja kaukana esikuvistaan.

Lisäksi novelleista puuttuu kosminen näkökulma. Minulle Lovecraft on suurimmaksi osaksi scifiä. Hänen novelleissaan liikutaan sulavasti maiden, avaruuksien, ajan ja eri ulottuvuuksien lävitse. Ne ovat pääasiassa tieteiskirjallisuutta ja vasta sen jälkeen kauhua. Tämän kokoelman novelleissa kosmisuus on unohdettu täysin. Hirviöt vain ovat muinaisia; suohon, maahan tai mereen haudattuja, unohdettuja jumalia. Ne eivät ole tulleet avaruuksista, toisin kuin Lovecraftin novelleissa.

Kritiikistä huolimatta pidin kokoelmasta oikein paljon, vaikka esikuvan tasolle ei päästä. Jos joku on oikeasti kiinnostunut Lovecraftista tai Cthulhusta, kannattaa tutustua ensin alkuperäiseen lähteeseen. Lovecraftin jäljitelmät ovat aina jäljitelmiä; viihdyttäviä omalla tavallaan, mutta eivät yhtä hyviä kuin alkuperäinen.

★★★☆☆