Kirja-arvostelu: P. C. Cast, Kristin Cast, Kahlittu
 |
| Kuva: Risingshadow |
Otava 2013
Luettu e-kirjana
Kahlittu on Yön talo-sarjan seitsemäs osa. Kuten edellinen kirja myös Kahlittu tuntuu hieman väsyneeltä väliosalta, joka lähinnä vain venyttää tarinaa. Tässä ei tunnuta edes petaavan mitään jatkon kannalta; koko kirja on vain suuri sivujuoni, jonka olisi helposti voinut kiertääkin.
Juoni pyörii Zoeyn ympärillä, joka edellisen kirjan lopussa pirstoi sielunsa ja nyt vaeltaa tuonelassa. Zoeyn kaverit, erityisesti Stark, ryhtyvät pelastamaan ystäväänsä. Siinä juoni pähkinän kuoressa.
Kaiken kaikkiaan kirjasta päällimmäiseksi tunteeksi jäi turhautuminen. Alusta asti on selvää, että kukaan tärkeä ei kuole. Tässä kirjasarjassa on kuitenkin 12 osaa; päähenkilö ei vain voi kuolla puolivälissä, ei ainakaan näin kädenlämpöisessä nuortenkirjassa. Panokset ovat matalalla alusta lähtien ja loppu on juuri sellainen kuin mitä lukija arvaa ensimmäisillä sivuilla. Lukeminen on siis melko tylsää.
Zoey on heitetty täysin sivuosaan omassa kirjassaan. Kahlitussa seurataan enemmän Starkia ja Stevie Raeta. Näistä kahdesta Stevie Raen tarina on kiinnostavampi, vaikka jatkuva romantiikan ujuttaminen joka paikkaan hieman väsyttää. Eikö hyvää ihmissuhdedraamaa voi olla ilman jotain rakkauskuviota tai kolmiodraamaa? Stevie Rae alkaa joka tapauksessa hahmona muuttua kiinnostavammaksi. Alkuun hahmo oli vain geneerinen bestis ja landepaukku; nyt hän on niin paljon muutakin. Hahmossa on enemmän syvyyttä kuin Zoeyssä.
Zoey-kohdissa parasta on maailman kuvailu. Nyt liikutaan täysin eri paikassa kuin ennen. Uusista sfääreistä olisi tosin saanut revittyä enemmänkin irti. Zoey on ärsyttävän passiivinen suurimman osan ajasta. Aina niin aktiivinen ja toimelias päähenkilö on menettänyt täysin puhtinsa ja tarvitsee pojan pelastamaan itsensä. Tätä tietysti selitetään sielun pirstoutumisella ja että Zoey on siksi niin aneeminen. Sielun pirstoutuminen on muuten aika omituinen juonikoukku. Se tulee ilman selityksiä täysin puun takaa ja ratkaisukin tähän ongelmaa etsitään aivan yhtä kaukaa. Kaivellaanko jo idealaarin pohjia?
Joka tapauksessa aika turha sivupolku, johon tuskin tullaan palaamaan tai viittamaan myöhemmissä osissa. Oliko tämä välttämätöntä ison juonen kaaren takia? Aika näyttää. Olen itse vähän pettynyt tähän kirjaan. Toivottavasti seuraava osa olisi sitten parempi.
★★☆☆☆
Kommentit
Lähetä kommentti