Kirja-arvostelu: P. C. Cast, Kristin Cast, Paljastettu

Kuva: Risingshadow
P. C. Cast, Kristin Cast: Paljastettu

Otava 2015
Luettu e-kirjana

Paljastettu kuuluu Yön talo-sarjaan. Kaiken kaikkiaan kaksitoistaosaisessa kirjasarjassa on edetty jo toiseksi viimeiseen osaan. Paljastettu tuntuu väsyneeltä ja ehkä hieman venytetyltä myös. Ihan kuin kirjailijaparivaljakon ideat olisivat lopussa. Varsinkin edelliseen osaan verrattuna Paljastettu on heikompi.

Edellisen kirjan lopussa Neferet onnistuttiin vihdoin ja viimein torjumaan, mutta mikä pahan tappaisi? Veriaterian jälkeen Neferet painuu piiloon keräämään voimiaan ja vimmaansa viimeistä taistelua varten. Sillä välin Zoey kavereineen joutuu koululla selvittelemään Neferetin jälkeen jättämiä sotkuja. Kaiken lisäksi vanha magia Zoeyn kaulakorun muodossa alkaa temppuilla. Vaikuttaako se jotenkin Zoeyn vihanpuuskiin? Zoey selvästikin tarvitsee ystäviensä apua enemmän kuin koskaan.

Juonessa on vähän väkisin väännetyn tuntua. Juoni pyörii paljon Zoeyn vihanhallintaongelmien ympärillä, vaikka aiemmin Zoey on ollut kaukana kiukuttelevasta teinistä. Kiukunpuuskat tulevat vähän puun takaa, eivätkä sovi aiemmin luotuun kuvaan Zoeystä. Zoey on kaikin puolin kiltin naapurintytön arkkityyppi. Kiukuttelu ei vain sovi Zoeyn pirtaan.

Takaumat Neferetin menneisyydestä ovat ihan kivoja, mutta vähän rautalangan makuisia. Onhan se kivaa, kun pahiksen taustoja ja motiiveja selitetään, mutta tämän olisi voinut tehdä vähän hienovaraisemmin. Aukot ovat myös hyvä asia; aina kaikkea ei tarvitse selittää.

Shaylin, Zoeyn poppoon uusi profeetta, nousee tässä kirjassa suurempaan osaan kuin aiemmin. Shaylin on teoiltaan ja reaktioiltaan todella aidon makuinen hahmo. Hahmon kamppailu oikean ja väärän välillä tuntui oikein omassa sydämenpohjassa asti. Hänelle on annettu lahja, mutta ei suuntaohjeita siitä, miten tuota lahjaa pitäisi käyttää. Shaylinin monimutkaista kipuilua on paljon kiinnostavampi lukea kuin Zoeyn pohdintoja ketä poikaa tänään nyt rakastaisi. Huoh.

Joka tapauksessa vähän väsähtynyt kirja hyvän edellisen osan jälkeen. Katsotaan mitä kirjasarjan viimeinen osa tarjoaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 1

Kirjoittamisesta (osa 1)

Kirjoittamisesta: Asetteluohjeita 5