Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Kirja-arvostelu: Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot

Kuva
Markus Hiekkanen: Suomen keskiajan kivikirkot SKS 2018 Kuten nimestäkin voisi päätellä Suomen keskiajan kivikirkot on tietokirja suomalaisista, vanhoista kirkoista. Kirjan kaunis kansi sekä kiinnostava aihepiiri saivat kirjan tarttumaan mukaan tämänvuotisilta Turun kirjamessuilta. Kirja on aika järkäle; keittiövaaka antaa lukemaksi 1,4 kg. Ei siis järin mukava pitää mahan päällä sängyssä lukiessa. Käyttömukavuutta nakertaa myös pehmeät kannet. Näin painavaan teokseen ne antavat ikävän letkun tuntemuksen, kun kirjaan tarttuu. Ulkoiset ominaisuudet aiheuttavat siis nurinaa, mutta sisällöltään Suomen keskiajan kivikirkot on täyttä tavaraa, varsinkin jos aihepiiri liippaa omia mielenkiintoja. Ainakin itseeni kirja kolahti. Olen aina tykännyt historiasta ja samoin keskiaika on lähiaikoina alkanut kiinnostaa enemmän kuin aiemmin. Tältä pohjalta kirja sopi minulle loistavasti ja kirja tuli luettua melko nopeasti läpi. Kirkkojen esittelyt ovat kattavia ja asiantuntevia. Jokaisesta ki

Kirja-arvostelu: Thomas Erikson, Idiootit ympärilläni

Kuva
Kuva: Goodreads Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni – Kuinka ymmärtää muita ja itseään Atena 2018 Idiootit ympärilläni kirjassa esitellään yksinkertainen tapa jaotella ihmiset neljään kateoriaan näiden luonteenpiirteiden mukaan. Olen kuullut paljon juttua tästä jaottelusta lähiaikoina ja olin kiinnostunut lukemaan lisää. Idiootit ympärilläni on tietokirjaksi mukaansa tempaava ja kun siihen kerran tarttui, lukeminen meni kuin siivillä. Kirjassa jaetaan ihmiset tosiaan neljään kategoriaan: punaisiin, keltaisiin, vihreisiin ja sinisiin. Punaiset ovat ihmisinä kiivaita, nopeita ja helposti suuttuvia. Tai ainakin ulkopuolisen silmin he vaikuttavat vihaisilta, koska he korottavat nopeasti ääntään. Punainen itse ei välttämättä pidä itseään mitenkään normaalia kiivaampana. Punaisille nopeus on yhtä kuin tehokkuus. He ovat lisäksi hyvin kilpailuhenkisiä. Punaisia löytyykin paljon johtajanpallilta. Keltaiset taas ovat positiivisia, sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita. He tykkä

Kirja-arvostelu: Sarah J. Maas, Throne of Glass – Tulen perillinen

Kuva
Kuva: Risingshadow Sarah J. Maas: Throne of Glass – Tulen perillinen Gummerus 2018 Luettu e-kirjana Tulen perillinen on jo kolmas osa Sarah J. Maasin Throne of Glass -kirjasarjaa. Aikaisemmat osat ovat Lasipalatsi ja Keskiyön kruunu . Kun ensimmäinen osa vasta lähinnä esitteli hahmoja ja alusti tapahtumia, toisessa osassa päästiin paneutumaan itse varsinaiseen juoneen, mutta asioita hidasti Celaenan jatkuvat mieshuolet. Kolmannessa osassa päästään paneutumaan varsinaiseen juoneen ja siinä ei keskitytä lainkaan ihmissuhde kiemuroihin. Näistä syistä kolmas osa on selkeästi paras tähän asti. Celaena on joutunut lähtemään kauas Wendlyniin hakemaan apua toivottomassa taistelussaan Adarlanin julmaa kuningasta vastaan. Hänen täytyy opetella hallitsemaan taikavoimiaan haltiamiehen Rowanin avustuksella. Samalla Celaena joutuu hyväksymään kohtaamaansa menetyksestä ja siirtymään eteenpäin elämässään. Juoni kuulostaa nopeasti summaroituna tylsältä ja yksinkertaiselta, mutta se on

Kirja-arvostelu: Alan Moore, Rämeen olento: Kuudes kirja

Kuva
Alan Moore: Rämeen olento: Kuudes kirja RW Kustannus 2016 "Kivien keskellä hän ajattelee naista. Sekä miehiä, jotka pitivät naisen erossa hänestä. Liian pitkään täyttymättä jäänyttä rakkautta sekä keskeneräisiä sotia." Huomasin vasta, että minulta on mennyt ihan ohitse Rämeen olennon kuudes osa. Noh, ongelma oli nopeasti selätetty pikaisella käynnillä lähimpään sarjakuvakauppaan. Tämä kuudes kovakantinen kokoelma on samalla viimeinen Alan Mooren käsikirjoittamista Rämeen olennoista . Sarjan päätös on hieno, vaikka lajityyppi on siirtynyt enemmän scifin puolelle aiempien osien kauhusta. Ymmärrän että joitain Rämeen olennon faneja tämä muutos tyylissä voi närästää. Edellisessä osassa Rämeen olentoa uhkana pitävät ihmiset järjestivät ovelan ansan suohirviölle, jonka seurauksena Rämeen olento joutui pakenemaan aina ulkoavaruuteen asti. Nyt hän tekee hidasta ja vaarojen täyteistä matkaa takaisin Maahan. Se on kuitenkin kaikki sen arvoista, sillä Maassa Rämeen olen

Kirja-arvostelu: Terry Pratchett, Paimenen kruunu

Kuva
Terry Pratchett: Paimenen kruunu Karisto 2018 Kruunu , Keskiyön kruunu ja nyt Paimenen kruunu ... Tänä vuonna on ilmestynyt monta uutuuskirjaa, jonka nimestä löytyy sana kruunu. Noh, jos totta puhutaan Paimenen kruunu on ilmestynyt jo jonkin aikaa sitten alunperin englanniksi ja ainoastaa sen kääntämisessä on mennyt hetki aikaa. Kun Terry Pratchett kuoli vuonna 2015, heitin haikeat jäähyväiset Kiekkomaailmalle ja yhdelle sen asukkaalle, Tiffany Särkyselle, siinä luulossa etten kuulisi kummastakaan sen koommin. Luulin väärin. Paimenen kruunu kuuluu Terry Pratchettin nuorille suunnattuun kirjasarjaan, joka sijoittuu Kiekkomaailmaan, tarkemmin sanottuna Liitumaalle, ja jossa seurataan nuoren noidan Tiffany Särkysen vaiheita.  Sarjassa on ilmestynyt jo jokunen muukin osa, järjestysluvultaan tämä on jo viides kirja. Aiemmat osat on hyvä olla tuoreessa muistissa, sillä kirjassa viitataan paljon aikaisempiin tapahtumiin, varsinkin kirjasarjan ensimmäisen osaan palataan hahmojen ja t

Kirja-arvostelu: Sarah J. Maas, Throne of Glass – Keskiyön kruunu

Kuva
Kuva: Risingshadow Sarah J. Maas: Throne of Glass – Keskiyön kruunu Gummerus 2018 Luettu e-kirjana Keskiyön kruunu on Throne of Glass -kirjasarjan toinen osa. Jo ensimmäisessä osassa annettiin paljon vihjeitä siitä, että taustalla on isompikin juonenkaari ja tässä toisessa osassa tuohon sivujuoneen päästään paneutumaan paremmin. Kirja on kaiken kaikkiaan ihan hyvä, kuten edellinen osakin. Celaena toimii kuninkaan täysipäiväisenä salamurhaajana saaden paljon epämiellyttäviä tehtäviä. Celaena joutuu tasapainottelemaan vaarallisella nuoralla yrittäessään esittää kuuliaista palkkatappajaa samaan aikaan, kun auttaa kuningasta vastaan kapinoivia joukkoja niin hyvin kuin voi. Vaakalaudalla on niin Celaenan oma henki kuin kaikkien hänen rakkaimpiensakin. Pikkuhiljaa Celaena saa vihiä myös suuremmasta uhkasta, joka lymyää linnan syövereissä. Ensimmäistä kirjaa lukiessa en oikein tykännyt Celaenasta. Vähän sama ongelma vaivasi minua nytkin. Pidin eniten niistä hetkistä, kun Celaena

Kirja-arvostelu: Kiera Cass, Kruunu

Kuva
Kiera Cass: Kruunu Pen & Paper 2018 Kruunu on Valinta -sarjan viides ja viimeinen osa, ja se tuo kruununprinsessa Eadlynin tarinan päätökseensä. Edellisen kirjan jäljiltä odotukset ovat korkealle ja ilokseni voin todeta, että en joutunut pettymään. Kruunu on aivan yhtä valloittavaa hömppää kuin sarjan edellinenkin osa, Perijätär . Valinta on lipumassa kohti loppuaan ja Eadlyn on ratkaisujen äärellä. Kenet hän valitsee puolisokseen? Eadlyn joutuu ottamaan myös isompaa roolia kuningaskunnan johtamisessa, eikä se suju aivan ongelmitta siitä huolimatta, että juuri tähän Eadlynia on koko hänen ikänsä kasvatettu. Eadlyn joutuu tekemään suuria päätöksiä monellakin tapaa. Kuka lopulta voittaa kruununprinsessan sydämen? Eadlyn on yhtä loistava kuin edellisessäkin kirjassa. Hän on hauska, terävä, taitava politikoija ja todella sympaattinen. Eadlyniin on helppo samaistua niin surun kuin onnenkin hetkinä. Jotkut romanttiset kohtaukset saivat sydämen lepattamaan. Tämä ei olisi mahdo

Kirja-arvostelu: Greg Sestero, Tom Bissell, The Disaster Artist

Kuva
Kuva: kustantajan sivuilta Greg Sestero, Tom Bissell: The Disaster Artist – My Life Inside The Room the Greatest Bad Movie Ever Made Sphere 2017 Luettu englanniksi The Disaster Artist on tositarina maailman parhaimman huonon elokuvan teosta ja erikoisesta miehestä tämän elokuvan takana, Tommy Wiseausta. Kirjasta ilmestyi filmatisointi vuonna 2017, joka sai parhaan Oscarin ehdokkuuden käsikirjoituksesta. Tämän takia myös kirjasta ilmestyi uusi versio James Francon kirjoittamalla esipuheella. Elokuvafanina kirja oli pakko päästä lukemaan ja voinkin kirjaa sydämellisesti suositella kaikille elokuvien ystäville. Vaikka et olisikaan nähnyt The Disaster Artist in taustalla olevaa elokuvaa, voit silti nauttia tästä kirjasta. Lyhykäisyydessään kirja kertoo The Room (2003) elokuvan teosta ja siitä, miten Greg Sestero, kirjan kirjoittaja ja näyttelijä, päätyy alun alkaen ystävystymään Tommy Wiseaun kanssa. Mikäli et ole koskaan kuullutkaan elokuvasta nimeltä The Room , se ei ole

Kirja-arvostelu: P. C. Cast, Kristin Cast, Pelastettu

Kuva
Kuva: Risingshadow P. C. Cast, Kristin Cast: Pelastettu Otava 2016 Luettu e-kirjana Yön talo n kahdestoista ja viimeinen osa takana päin. Pelastettu tarjoilee samaa kuin mitä aiemmatkin kirjat; vampyyrejä, ihmissuhteita sekä maailman pelastamista pahuuden voimilta. Mitään suuria juonenkäänteitä tai yllätyksiä ei siis kannata odottaa. Kirja alkaa siitä, mihin edellisessä jäätiin. Zoey on antautunut poliisille, samaan aikaan kun Neferet terrorisoi Tulsaa. Neferet on kasvanut vahvemmaksi kuin koskaan ja pian on selvää että ainoastaan Zoey ystävineen pystyy päihittämään hänet. Zoeyn täytyy käyttää vanhaa taikuutta, joka on sekä suunnattoman voimakasta että todella vaarallista. Pystyykö edes Zoey hallitsemaan sen voimia? Yön talos sa ei oikein koskaan tuntunut olevan kyse Zoeystä. Zoeyn tarina on aika tylsä ja kliseinen "valittu saapuu ja pelastaa kaikki" -raapale. Kalonan hahmo on oikeasti se, joka kehittyy tarina  edetessä. Alussa hän on vain tylsä, perusmuotoinen